Tämä kirjoitus sisältääkin pari tunnustusta itsestäni, mutta ennen niitä yleiskatsaus vuoteen 2001 näin oman elämän osalta.
Aloitetaan vaikka ihan alkuvuodesta. Minuun iski ainakin Irwin Goodman-villitys ja tämä johtui siitä kun Rentun Ruusu-elokuva sai ensi-iltansa. Viimeistään tässä vaiheessa Irwinin löysin. Tuli levyjä kuunneltua ja lehtileikkeitä keräiltyä ainakin, vierailua haudallekin suunnittelin ja tämä toteutuikin, tosin lähes kymmenen vuotta myöhemmin. Se pahin huuma laantui jo syksyyn mennessä, mutta tämä ei tarkoita sitä, että en olisi Irwinin musiikin kuuntelemista lopettanut vaan edelleenkin ahkeraan kuunteleen ja näin sanoo ihminen,joka taannoin osti Irwinin tuotantoa massiivisen kokoelmaboksin verran.
Masennuskin edelleen vaivasi ja mielialat vaihtelivat päivästä toiseen. Välillä oli mieli ihan maassa kun taas välillä ilo ylimmillään. Täytyy sanoa, että nämä kolme vuotta mitä masennusta kesti niin olivat elämässäni hyvin pimeää aikaa sananmukaisesti, joitain valonpilkkujakin löytyi ja niistäkin pyrin puhumaan, mutta tosiaan muuten 2000-luvun alku oli masennuksen vuoksi hyvin pimeää aikaa itsellä.
Kesällä sitten ainakin Lappiin mentiin juhannusta viettämään. Tosin tällä kertaa en vanhempien vaan eräänlaisen sekaporukan kanssa. Siihen seurueeseen kuului pari serkkua, setä ja tädin mies. Toinen Lapin reissu sitten loppukesästä veljen kanssa. Silloin oltiin mökillä parisen viikkoa ja paluureissu onkin jäänyt hyvin mieleen. Otettiin vielä serkku kolmanneksi matkalaiseksi ja ei menty suoraan Pohjanmaalle vaan kierrettiin kotiin itärajaa pitkin eli Lapista kainuuseen, sieltä Itä-Suomen kautta Keski-Suomeen ja sieltä sitten kotiin Pohjanmaalle. Taas kävi tuolla reissulla monet nähtävyydet tutuiksi ja tuollaisia vastaavia seikkailuja tekee aina hyvin mielellään.
Toinen vuosi kauppaoppilaitoksessa käynnistyikin sitten syksyllä ja periaatteessa koko syksy meni työharjoittelussa. Lokakuussa alkoi harjoittelu ja sen suoritin Pietarsaaren Citymarketissa lähinnä ruokahyllyjä täytellessä ja elintarvikkeiden kuljettamisessa varastosta myymälän puolelle.
Vielä suru-uutisia. Mummoni Ullavalta nukkui pois loppuvuodesta ja koko suvun voimin olimme sitten hautajaisissa joulun alla. Voisi kai sanoa, että yksi aikakausi elämässä tuli myös täten päätökseen ja täten myös minulla ei enää sitten ollut elossa olevia mummoja.
Toki sitten se merkittävä asia tältä vuodelta oli se kun täytin 18 ja tulin täysi-ikäiseksi. Tämähän tarkoitti myös sitä, että puolustusvoimat kutsuisivat muutaman vuoden päästä ja alkuvuodesta sainkin sitten kirjeitä ja lehtisiä kotiin. Marraskuussa olivat sitten kutsunnat, mutta sanon tässä vaiheessa, että en valinnut armeijaa vaan siviilipalveluksen. Tätä valintaa ei tarvinnut hetkeäkään miettiä. Mä päätin jo lapsena, että armeijaan en mene ja jos on joku toinen vaihtoehto sen suorittamiseen niin valitsen sen. Sivarista en tosin vielä pikkuisena mitään tiennyt. Eettisistä syistä en sitten armeijaan mennyt. Siviilipalvelukseen sitten määrättiin kutsunnoissa ja palvelukseen määrättiin 2003, joten kun sen aika on niin kerron enemmän sivariajoistani.
Loppuun syvällisempää kirjoitusta eräästä asiasta. Monille meistä täysi-ikäiseksi tuleminen merkitsee paljon. Monet iloitsee siitä kun pääsee baareihin, voi itse ostaa alkoholipitoista juomaa, hankitaan ajokortti jne. Minä varmaan sitten olen kummajainen monien mielestä kun tuo maaginen 18 vuoden ikä oli minulle vain yksi ikävuosi muiden joukossa eikä sen kummempaa. Yllämainituista asioista en innostunut enkä ole myöskään näihin päiviin mennessä hankkinut ajokorttia ja todennäköisesti erääseen syyhyn vedoten en hankikaan. Lienee syytä puhua siitä enemmän. Kaverit aina kyselee, että pelkäätkö itse ajamista vai pelkäätkö sitä, että et ollenkaan oppisi ajamaan. Näistä asioista ei kuitenkaan ole kyse vaan kyse on siitä, että onko järkeä maksaa tuhansia euroja muoviläpyskästä mikä jo periaatteessa seuraavana päivänä menetetään?
Monet hankkii ajokortin, mutta seuraavana päivänä se on jo kaahattu hyllylle tai sitten auto on onnistuttu romuttamaan tuolla liikenteessä. Voin kertoa muutaman tapauksen. Eräs puolituttu naispuolinen henkilö kirjoitteli Facebookissa taannoin näin: "Jes nyt on kortti taskussa", seuraavana päivänä sitten "Tänään olen sitten romuttanut autoni liikenteessä, että kylläpäs minä olen kovan luokan tyttö". Sillä sitten hehkutti ikäänkuin auton romuttaminen olisi ollut kovempi saavutus kun itse se, että on juuri ajokortin saanut. Eräs tuttu taas oli hankkinut kortin ja oli jo seuraavana päivänä ajanut kissansa kuoliaaksi. Ihan lähipiirstä taas tulee mieleen tapaus kun olin silloin 7-vuotias ja istuin erään henkilön kyydissä joka juuri oli kortin saanut. Eräällä kapealla hiekkatiellä joiden molemmilla puolilla on lampi niin kyseinen henkilö menetti autonsa hallinnan ja oli lähellä, että ei olisi sinne lampeen päädytty, ei onneksi kuitenkaan. Jos tuossa asiassa olisi huonosti käynyt niin haluan taas sanoa tämän, että en nyt välttämättä istuisi tässä tätä blogia kirjoittelemassa. Suoraan sanottuna monille nousee se keltainen neste päähän heti kun kortti on saatu. Ostetaan auto ja sillä leveillään sitten kavereille kunnes sitten hetken päästä kortti onkin jo hyllylle kaahattu. Näin olisi varmasti käynyt myös minulle. Olisin hankkinut kortin, ostanut auton, leveillyt sillä kavereille siihen asti kunnes olisin taas kortiton ollut yllämainitusta syystä. Nykyään onkin näitä ohjelmaformaatteja tyyliin Suomen, Ruotsin, Britannian, Saksan ja ties minkä Färsaarten surkein kuski. Näitä ohjelmia kun katsoo niin kyllä sen huomaa, että joitain ihmisiä ei ole auton rattiin luotu. Minä siis en maksa tuhansia euroja muoviläpyskästä jonka hetken päästä menettäisin. Tuollaisen rahasumman voi käyttää fiksumminkin.
Voitte varmaankin arvata mikä yhdistää ainakin seuraavia henkilöitä. Gösta Sundqvist, Michael Monroe, Urho Kekkonen, Kirill "Kirka"Babitzin, Vesa-Matti Loiri, Ville Valo ja Petri Nygård. Kyllä, he kaikki ovat/olivat kortittomia persoonia eli ajokortittomuus ei myöskään ole este tämmöisen uran luomiselle. Itselläkin eräs kaveri työskentelee elokuva/media-alalla ja hän on monesti sanonut kun kortiton on hänkin, että kyllä autoilu on yliarvostettua ja sitä et tarvitse luodaksesi uraa sillä taiteen alalla mitä itse vaan edustaa.
Luulenpa, että se tästä asiasta ja vuodesta 2001 ainakin oman elämän osalta. Näitä kuvia mummon hautajaisista löysin ja laitanpa niitä näkyville kun muitakaan kuvia vuodelta 2001 ei vastaan tullut. Katsokaapa siis niitä.
 |
Mummon hautajaiset Ullavassa joulun alla 2001. |