Vuosi elämästäni - 2002

Vuosi 2002 oli suurten muutosten aikaa omassa elämässäni ja siirryin niin sanotusti uuteen elämään ja tie tähän elämään kulki hyvin kivisen polun kautta. Ehkäpä pyhitän tämän kertomuksen enimmäkseen tälle asialle. 

Vuonna 2002 tämä masennus vaan syveni alkuvuodesta ja kun vielä aiemmin eräs minulle läheinen ihminen sanoi, että olen täysi nolla ihmisenä enkä ole koskaan mitään merkittävää saanut aikaan elämässäni. Blogissani harvoin mainitsen ketään nimeltä ja en mainitse tässäkään tapauksessa ihmistä joka näin sanoi, mutta hän on lähipiirin ihmisiä, jonka kanssa olen ollut lähes päivittäin tekemisissä. Nämä sanat kuitenkin olivat sitten viimeinen niitti mielen lopulliselle romahtamiselle. Loppukesästä mulla olikin sitten voimat jo ihan lopussa ja enkä periaatteessa jaksanut muuta kuin vain sängyssä makoilla. Minä myös mietin sitä pahinta vaihtoehtoa eli itsemurhaa ja ehdin jo viillelläkin itseäni yhdessä vaiheessa, arvet ranteissa ovat nykyäänkin muistoina noista ajoista. Aloin sitten miettiä jäähyväiskirjeiden kirjoittamista läheisilleni ja taisinpa jo ehtiä yhdelle kaverillekin sanoa, että sitten kun en enää täällä ole niin toivon, että minut muistettaisiin hyvänä ihmisenä joka ei kuitenkaan koskaan ole tarkoittanut kenellekään mitään pahaa. Tiedä sitten aavistiko tämä kaveri jotain näistä puheista. 

Sitten yksi pimeä ja syksyinen yö muutti elämässäni kaiken. Makoilin ja pyöriskelin tuolloin sängyssä ja mietin asioita kun en saanut unta. Nousin sitten sängyssäni istumaan ja yhtäkkiä minut valtasi hyvän olon tunne ja koko pimeä huoneeni täyttyi valolla. Voin kertoa, että tämä ei ollut unta vaan eräänlainen merkki korkeammalta taholta, että aikani ei ole tullut vielä, tällä tavoin päästin Jeesuksen elämääni ja rupesin sen myötä absolutistiksi ja lopetin myös kiroilemisen. Olisin varmasti lopettanut tupakoinninkin, mutta enpä ole eläessäni polttanut niin siitä ei erikseen tarvinnut luopua. Aamulla kun heräsin niin kaikki se paha olo mistä olin kolme vuotta kärsinyt oli poistunut kokonaan.

Nyt kun uskosta puhutaan niin kehottaisin lukijoitani katsomaan ihan ajatuksen kanssa tämän Jope Ruonansuun haastattelun vuodelta 2013. 

Jope haastattelussa puhuu omasta uskostaan ja mainitsee uskon asioiden olevan Suomessa suuri tabu. Se on totta. Se on tabu, se on sitä tänä päivänä ja oli myös vuonna 2002. Uskostasi kun puhut niin sinut leimataan täydeksi hihhuliksi tai mielisairaaksi. Siksi olen uskostani ollut vaitonainen nämä reilut kymmenen vuotta.  Itse olen koittanut näistä asioista eräille ihmisille puhua, mutta huonoin tuloksin. Jotkut sanoo, että minusta se usko näkyy jo pitkälle ulospäin kun taas jotkut ei näin ajattele. Tietty muuten elän ns normaalia elämää. Käyn rockkeikoilla ja tapaan samoja kavereita kuin ennenkin tosin meidän illanistujaisissa omalta kohdalta oluttölkki on vaihtunut Coca-colatölkkiin. Jos minulle olisi annettu laulun lahja niin sama juttu senkin kanssa kun vaikkapa Kari Tapiolla joka myös uskossa oli kuten Jopen haastattelussa mainitaan, niin tekisin varmasti perinteisiä ravintola- ja festarikeikkoja, mutta yhtälailla myös esiintyisin kirkoissakin hengellisiä lauluja esittäen. 

Vielä muutama sananen uskossa oleville ystävilleni ja erityisesti niille jotka ovat sanoneet, että en olisi uskossa. Te olette minulle rakkaita ihmisiä, mutta kehottaisin miettimään sanojanne. Jos en teidän mielestä uskossa ole niin mitenkäs on mahdollista, että kuoleman porteilta saan uuden mahdollisuuden elämään ja tämän uuden elämän myötä lopetan kiroilemisen ja ryhdyn absolutistiksi. Sellaiset puheet ovat syvästi minua loukanneet ja satuttaneet kun ajattelee millaisissa olosuhteissa tämä uusi elämä on alkanut, jos se vanha Jyri olisi kokenut ne ikävemmät asiat mitä tapahtui vuosina 2006 ja 2008 niin hän ei olisi välttämättä enää silloin hengissä selvinnyt niistä koettelemuksista, korkeimmalta taholta sain voimaa päästäkseni noista ajoista yli. Tämä taas pienenä koukkuna muille lukijoille ja noistakin asioista kerron sitten kun sen aika on. Sanon vaan vielä, että jos en olisi kokenut pelastusta on hyvin todennäköistä, että makaisin parhaillaan pietarsaarelaisella hautausmaalla ja jos elämäni olisi silloin 2002 päättynyt niin kyllä minulta olisi monta hienoa seikkailua ja yhtälailla monta hienoa ystävyyssuhdettakin  jäänyt kokematta. Siitä olen kiitollinen Jeesukselle, että olen saanut elämälleni jatkoaikaa jota parhaillaan elän. 

Jospa tämä tuosta aiheesta ainakin tällä erää ja vielä lyhyesti voisi muita asioita kertoa vuodesta 2002. Itsellä ainakin alkoi viimeinen vuosi kauppiksessa ja tosiaan opiskelumotivaatiokin hieman kasvoi kun oltiin masennuksesta päästy eroon. Tosin tämä uusi elämä toi tullessaan myös suru-uutisen. Vanha koulukaverini ala- ja yläastevuosilta menehtyi syöpään vain 19-vuotiaana ja hän olisi kirjoittanut ylioppilaaksi seuraavana keväänä. Nuo asiat pistivät myös syvästi miettimään elämän rajallisuutta ja kaikille  meille sitten on se aika määrätty minkä täällä maan päällä vietät. 

Muuten vuosi meni aika tasapainoisesti ja näin olen kaikki tärkeimmät tapahtumat kertonut. Tämä onkin ensimmäinen kerta kun en laita kuvia näkyville kun tästä vuodesta ei kuvamateriaalia niin ollutkaan, mutta kuten huomaatte kyllähän hyvin saa kirjoituksestakin selvän millainen oli vuosi 2002 omassa elämässä. Näillä eväillä voidaankin taas eteenpäin mennä.