Elämää on tämäkin - Syvä sukellus Jyrin elämään: Vuosi elämästäni

Ennen vuoden 2011 kertomuksia vielä muutama sananen vuodesta 2010. Jotain mitä jäi kertomatta, mutta laiskuuttani en liitä sitä aiempaan vaan sanon sen tässä. Ensinnäkin vaarini menehtyi toukokuussa 2010 93-vuotiaana ja täten minulla ei enää ollutkaan ketään isovanhemmistani elossa. Alkukesästä oltiin sitten hautajaisissa Ylivieskassa. Vaarihan teki kunnioitettavan elämäntyön, olihan hän sentään yksi sotaveteraaneistamme. Toiseksi olimme syyskuussa 2010 sukukokouksessa Ullavalla. Isänisäni olisi tuolloin täyttänyt 100 vuotta joten kokoonnuimme häntä juhlimaan ja haudallakin vierailimme. Vaarini menehtyi jo 1968 joten häntä en koskaan ehtinyt tapaamaan, mutta ei tiedä sitten kun tämä elämä päättyy niin tavataanko sitten, joka tapauksessa paikalla kokouksessa olivatkin lähes kaikki elossa olevat sukulaiset, osa ei päässyt omien esteiden vuoksi paikalle, mutta kuitenkin kiitettävä määrä meitä kokouksessa oli.

Nyt sitten vuoteen 2011 ja tämän vuoden voisi tiivistää näin: Unelmien täyttymyksiä, jäähyväisiä ja epäonnistuneita uravalintoja. Suurin osa varmaankin haluaa kuulla näistä tarkemmin niin aloitellaan syvempi katsaus tähän vuoteen tästä.

Voionmaan opistolla meni vielä puoli vuotta ja loistavissa merkeissä. Myöhemmin näytän vielä muutaman työnkin teille todisteena siitä, että kyllä minä jotain sain aikaiseksi tämän vuoden aikana. Eräästä dokumentistani voisinkin kertoa joka tosin valitettavasti jäi toteuttamatta. Tarkoitus oli tehdä radiodokumentti aiheesta "Narsistiset ihmiset" kuten tiedätte noista on kokemusta ja aihe olisi ollut itseä lähellä. Dokumentissa oli tarkoitus haastatella lähinnä narsistien uhreja ja opettaja ehdotti vielä, että koita saada haastatteluun myös näitä narsistisesta persoonallisuushäiriöistä kärsiviä ihmisiä. Ainakaan näitä kahta aiemmin mainittua en olisi kyllä enää pystynyt kasvotusten kohtaamaan heidän tekojen jälkeen joten sen takia pistin aiheen hyllylle, mutta osasyynä oli sekin, että alkoi omat lopputyötkin painamaan päälle, joten tämä projekti jäi siksi toteuttamatta ja vaikka ei itseä saisi kehua niin tämä täytyy sanoa. Ideaani kun esittelin radiopuolen opettajalle niin hän vaan sanoi, että "Mä olen ollut tässä talossa töissä 15 vuotta ja tämä sun idea on kyllä parhaimpia ellei paras mitä olen saanut sinä aikana kuulla". Nämä sanat kyllä paransivat itsetuntoa. Melkein 30 vuotta siihen meni, että joku osaa noinkin paljon antaa ideoilleni arvoa. Toisaalta onhan vastaavia asioita aiemminkin eri dokumenteissa käsitelty joten olisikohan minun dokumentti paljoa näistä muista eronnut, todennäköisesti ei.

Palataan Voionmaahan myöhemmin muiden töiden merkeissä, mutta nyt vähän muita asioita vuodelta 2011. Ensinnäkin yksi unelmistani toteutui helmikuussa 2011. Pääsin katsomaan Pelle Miljoona OY:n comebackkeikkaa Tampereen Pakkahuoneelle. Pelleä olin nähnyt aiemmin vuonna 2007 kun hän keikkaili silloin Unabomber-kokoonpanonsa kanssa ja silloin häntä tapasinkin ja sain nimmarin, mutta OY keikkaili viimeksi 80-luvun alkuvuosina jolloin en ollut edes syntynyt. Onhan tämä kuitenkin hänen parhaimpia kokoonpanojansa ainakin minun mielestä niin pakkohan se nyt oli sitten nähdä. Keikkahan itse oli mitä mahtavin ja taas hieman Pelleä kuin muitakin jäseniä keikan jälkeen jututin.

Kevään lähestyessä piti taas alkaa miettimään mihin suuntaa syksyllä. Ne jotka eivät tiedä niin Voionmaalta ei varsinaisesti ammattiin valmistuta vaan siellä ikäänkuin ollaan valmentavassa koulutuksessa jatko-opintoja varten. On tosin ihmisiä jotka ovat siirtyneet työelämään heti Voionmaan vuoden jälkeen ja jotkut ovatkin onnistuneet luomaan esimerkiksi toimittajan tai näyttelijän uraa ilman jatko-opintoja. Suoraan työelämään siirtymistä kyllä suunnittelin itsekin, mutta päätin myös hakea jälleen eri ammattikorkeakouluihin sekä muihin media-alan opistoihin. Taas kävi niin, että joihinkin paikkoihin pääsin valintakokeisiin kun joihinkin paikkoihin tie tyssäsi heti alkuunsa. Oma tarinansa on se kun lähetin hakemuksen Tampereen ammattikorkeakouluun. Esitteessä sanottiin, että tee portfoliostasi itsesi näköinen ja tuo oma persoonallisuutesi esille. Kävi sitten niin, että portfoliostani tuli liiankin persoonallinen eikä paikkaa koulusta avautunut. Joskus on näin omalla kohdalla, että sitä yrittämistä on liian vähän tai sitten liiankin kanssa. Tampereen suhteen jälkimmäinen sopii tuohon hyvin. Harvoinpa sitä yrittämistä on omalla kohdalla sopivaa määrää ollutkaan. Täysi katastrofi tuntuu aina olevan jos yrittämistä tosiaan on liian vähän tai liikaa. Pääsin vielä Virroille haastatteluun ja valintatehtäviin ja siellä meni jo huomattavasti paremmin, mutta ei valitettavasti sieltäkään tärpännyt enkä sisälle päässyt. Mahdollisuudet opiskella ammattikorkeassa sitten tyssäsivät siihen.

Toki on muitakin media-alan kouluja joihin pistin hakemuksia. Kokkolaan olin yhden hakemuksen aiemmin pistänyt. Kävin siellä valintakokeissa ja haastatteluissa ja Kokkolaan pääsinkin, joten siellä oli tarkoitus aloittaa opinnot syksyllä. Vielä oli tosin yksi koulu mihin minut oli kesällä valittu opiskelemaan, nimittäin Helsingin Evankelinen opisto ja sieltä käsikirjoittajalinja. Käsikirjoittaminen ja yleensä sisällön tuottaminen, siitä olen saanut kehuja, että se on vahvuuksiani. Ammattikorkeakouluissakin hain nimenomaan käsikirjoittajapainotteisiin koulutuksiin Koko aika on suunnitteilla ties mitä eri lyhytelokuvien käsikirjoituksia. Siksi halusin täydentää vahvuuksiani alaa opiskelemalla. Kävi niin huonosti, että Helsingissä oli jo ehditty koulun asuntolapaikat täyttää ja jouduin jonoon ja etsimään asuntoa muualta ja olin jo Kokkolaan ehtinyt ilmoittaa ennen noita uutisia, että en tule sinnekään kun aloitan Helsingissä opiskellut. Ei auttanut muu kuin vain etsiä asuntoja joko Helsingistä tai lähipaikkakunnilta. Epätoivoisesti etsin halpaa yksiötä, mutta tiedättehän Helsingin asuntojen hinnat, pieni yksiökin voi maksaa maltaita. Niin kävi, että ei tärpännyt eikä asuntolastakaan ollut vapautunut peruutuspaikkoja joten en pystynyt aloittamaan Helsingissäkään opiskeluja joten taas jouduin tyhjän päälle. Mitäs sitten kun ei päässytkään opiskelemaan?

Onneksi toimettomana ei tarvinnut kauan oleskella. Töitä tarjottiin eräästä kierrätyskeskuksesta. He julkaisevat omaa lehteä ja sinne tarvittiin toimittajaa/valokuvaajaa. Päätin ottaa työn vastaan kun onhan tuo kuitenkin ominta alaa lähellä. Siinä meni yksi vuosi taas töitä tehdessä ja sitten oli taas aika myöhemmin vuoden 2012 keväällä miettiä tulevaisuuttaan ja laittaa uusia hakupapereita eri kouluihin, näistä kuitenkin lisää myöhemmin. Niin ja tuo kierrätyskeskus ylipäänsäkin oli loistava paikka työskennellä ja taas saatiin uusia ystäviä, kyllähän tuolla hyvin yksi vuosi vierähti.

Sitten ikävempiin asioihin kun blogissa tulee myös synkisteltyä. Menetin taas yhden läheisistä ystävistäni kesällä 2011. Kaverini poistui oman käden kautta, isänsä löysi hänet hirttäytyneenä kotinsa puuvajasta. Suruviesti kantautui korviini kun yksi kavereistani soitti ja sanoi, että tätä asiaa ei voi sanoa puhelimessa vaan meidän täytyy nähdä kasvotusten. Silloin jo aavistin, että jotain vakavaa on sattunut. Hän oli minua vain parisen kuukautta nuorempi, oli kuitenkin iloinen ja positiivinen ihminen, mutta kuoren alla hänellä oli paha olo eikä hän koskaan juurikaan siitä puolesta muille puhunut. Uutiset kun kuulin niin kyllä siinä omatkin muistot nousivat pintaan kun mietitään missä tilanteessa itse olin kymmenisen vuotta aiemmin. Olin syvästi masentunut, elämänilon menettänyt ja itsemurhan partaalla myös itse kävin kunnes pelastuksen koin. Kaverin pahaa oloa ei sen sijaan pystynyt mikään poistamaan ja kävi sitten noin ikävästi, että keskuudestamme poistui. Haluaisinkin nyt sanoa, että hyvät ystävät kun teille joskus sanon, että olette minulle rakkaita ja tärkeitä niin älkää hämmentykö noista sanoista, niinkin on käynyt joidenkin ihmisten kohdalla. Se on minun osoitus siitä, että minä välitän teistä jokaisesta ja tuollaiset sanat on hyvä sanoa tänään, sillä huomenna se voi olla jo liian myöhäistä. Ystävälleni en sitä kovinkaan useasti aina sanonut, mutta nyt olen sen oppinut, että joitain asioita on hyvä sanoa tänään koska tosiaan huomenna se ei aina välttämättä mahdollista ole. Blogissani en mainitse yleensä ihmisiä nimeltä, mutta joskus se on poikkeuskin tehtävä eli Simppi, tämä laulu on sinulle sinne jonnekin. Toivottavasti olet nyt siellä onnellinen kun täällä maan päällä se ei aina mahdollista ollut.

Näistä surullisista tunnelmista ihan toisiin tunnelmiin. Lupaamiani työnäytteitä vielä katsottavaksi Voionmaan opistolta.

Projekti nimeltä "Tutkitaan 48h". Tässä työskentelin kameramiehenä, päivällä erityisesti. :) Opiskelukaveri valvoi putkeen kaksi yötä tehdäkseen havaintoja miten ihmiskeho reagoi liikaan valvomiseen. Suurin kunnia tästä toki itse dokumentin pääosan esittäjälle.

Sitten yksi työ vielä nimittäin lopputyöni "Sukellus Tuhkimotarinaan" no arvaattekin varmasti eli Dingo-historiikki. Mikäpä olisi voinut olla itseäni lähellä lopputyötä tehdessä. Aiheita oli kyllä monia, jokin elämänkerta kiinnosti, mutta tekijänoikeudellisista syistä monet noista ideoista jouduttiin hyllyttämään. Dingon suhteen onnistikin kun sain parin vanhaan jäseneen eli basisti Pepe Laaksoseen ja Jonttu Virtaan yhteyttä ja he dokumenttiin suostuivat. Muihinkin jäseniin olin yhteyksissä, mutta he eivät kiireiltään päässeet tulemaan. Sekin on jo jotain kun kaksi jäsentä sain haastatteluun niin ja täyttyipähän yksi unelma kun pääsee vanhoja Dingoja jututtamaan. Tosin paremminkin tämän olisi voinut tehdä. Kuten huomaatte kuvassa on häiriöitä eikä äänetkään aina pelaa niinkuin pitäisi. Osasyynä on kyllä tähän kameran tekniset ongelmat. Toisaalta otin tuon oppimiskokemuksena ja seuraavat työt ovatkin jo huomattavasti paremmin menneet. Youtubeen päätyneestä versiosta jouduin editoimaan arkistomateriaalit pois tekijänoikeudellisista syistä, joten pätkässä on vain jäsenten haastattelut. Alkuperäinen dokumentti on itselläni, mutta myös Voionmaan opiston arkistoissa. Tekstitys on englanniksi koska halusin tämän näyttää kansainvälisille ystävilleni. Katsokaa dokumentti tästä sillä en voinut pätkää tähän suoraan linkittää.

Siinäpä tämä vuosi taisi olla ja kuten huomaatte hyvinkin tapahtumarikas olikin ja nyt olette päässeet töitänikin näkemään. Eipä sitä ihan peukaloita pyöritelty Ylöjärvellä. Näihin kuviin ja tunnelmiin palataan taas. Vielä jos pari kirjoitusta kestätte niin olemme yhden projektin kanssa sitten päätöksessään.