Vuosi 2006. Tämä vuosi tarjosi paljon iloa elämääni, mutta erään tapahtuman johdosta myös hieman synkemmän ajanjakson, erityisesti loppuvuosi oli synkempää aikaa itselle. Kerrotaanpa siis mitä kyseisenä vuonna tapahtui.
Nyt onkin valinnanvaikeus kertoako ensin hyvät vai huonot asiat, mutta aloitetaan hyvistä. Siellä Kaustisellahan vietin ensimmäisen puoliskon ja jo alkuvuodesta ystävystyin erään opiskelijakaverin kanssa, hän tosin opiskeli eri linjalla kuin minä, mutta samassa asuntolassa asuttiin ja oltiin ihan naapureita. Yksi ilta sitten menin iltapalaa syömään ja hän myös sattui siellä keittiössä istuskelemaan, no istuttiin siinä sitten tovin aikaa ja mukavia juteltiin ja siitä meidän ystävyys alkoi sitten kunnolla ja hän ei jäänyt minulle lyhytaikaiseksi tuttavuudeksi vaan kyllä me tiivisti yhdessä kuljettiin se aika minkä Kaustisella vietin ja meidän ystävyys on näihin päiviin asti hyvin lämpimänä säilynyt. Onneksi nykyään on Skypet ja Facebookit ja perinteiset kännykät ja tätä kautta meidänkin yhteydet ovat hyvinä pysyneet. Kyseinen henkilö onkin niitä eräänlaisia sielunkumppaneita itselle, sen huomaa kyllä meidän kahdenkeskisissä keskusteluissa, niistä en kuitenkaan rupea enempää puhumaan vaikka blogini syvällinen katsaus itseeni onkin, saahan meillä kaikilla kuitenkin salaisuutemme olla.
Opiskelutkin menivät mukavissa merkeissä ja muutamia työharjoittelujakin kuului taas tähän toiseen puoliskoon. Aina tulee puhuttua, että olen lasten kanssa työskennellyt, mutta en aina. Muutaman harjoittelun kyllä suoritin ala-asteella, mutta muidenkin ikäluokkien kanssa tein töitä, nuorten ja vanhusten kanssa myös, milloin olin vaikkapa ylä-asteella, milloin kymppiluokalla ja milloin taas harjoittelussa vaikkapa vanhainkodilla ja myös kehitysvammaisten kanssa. Monta kohderyhmää käytiin kyllä läpi, ai niin ja myös hieman maahanmuuttajien kanssa ehdin tuolloin tekemään töitä. Tuossahan sitä kokemusta jo kertyikin. Harjoitteluista ja koulustakin selvittiin kunnialla ja kesällä sitten saatiin kouraan koulunkäyntiavustajan paperit.
Sitten taas synkempää asiaa. Kaustisella jouduin taas kiusatuksi ja syrjityksi ja pahin kiusaaja oli minun ryhmäkaveri ja mikä ikävintä niin hän oli jo eläkeikää lähestyvä naispuolinen ihminen. Yleensähän ne minun kiusaajat ovat olleet siitä omasta ikäluokasta, mutta nyt sitten jouduin vanhemman ihmisen kynsiin. Hänestä voin kyllä kertoa lisääkin.
Kyllähän sitä kiusaamista ilmeni jo kun Kaustiselle muutin silloin 2005 syksyllä, mutta se oli vielä pienehköä silloin, että se pahin rääkkääminen tapahtui 2006 vuoden puolella. Hyvä esimerkki on se kun kerran yksi miespuolinen kaveri kävi kyläilemässä Kaustisella ja tämä ihminen näki hänet kun samassa asuntolassa olin hänenkin kanssa, no seuraavana päivänä hän levitti luokassa juorua, että olisin homo kun minulla kävi joku mies kylässä. Sitä kiusaamista ja nimittelyä ilmeni tosiaan koulussa kuin vapaa-ajallakin. Kerrankin kun normaalisti olin syömässä ja katsomassa televisiota niin hän yhtäkkiä tuli siihen pöytään istumaan ja alkoi minua nimittelemään ilman mitään syytä.
Keväällä yhden kiusaamisepisodin jälkeen niin menin mun huoneeseen ja vakavissani harkitsin, että lopetan tämän koulun tähän, että en jaksa enää tuollaista. Tässä vaiheessa olin jo tähän uuteen ystävääni tutustunut, mutta hänelläkin oli tuolloin hiljaisempi kausi ja syystä tai toisesta emme paljon jutelleet näihin aikoihin ja ajattelinkin jo, että saiko hänkin jo minusta tarpeekseen. Mä sitten aloin jo pakkaamaan tavaroita ja olin valmis jo menemään opettajan puheille, että ensi viikolla en tule enää kouluun vaan lopetan opiskelut tähän paikkaan. Juuri sitten kun pakkasin tavaroita niin mun oveen koputettiin. Menin avaamaan ja siellä oli tämä minun ystävä ja sanoi, että "Voisitko Jyri tulla vaikka tuonne keittiöön kahvikupilliselle niin voitaisiin jutella pitkästä aikaa ja anteeksi, että en viime aikoina ole jutellut paljon sinun kanssa, mutta nyt haluaisin taas jututtaa". Tein sitten siltä istumalta päätöksen, että vaikka onkin ollut rankkaa viime aikoina niin enköhän käy tämän koulun loppuun asti, nautin kuitenkin työstäni ja enkä nyt olisi hyvää ystävääkään halunnut menettää pelkästään sen takia, että yksi ihminen on minulle ilkeä.
Kyseisestä ihmisestä vielä, että hän ei ollut pelkästään minulle ilkeä vaan yhtälailla muillekin. Kyllähän hän muitakin oppilaita pilkkasi ja nimitteli, hyvin harvasta ihmisestä hyvää puhui ja hän nimitteli jopa ihmisiä keitä hän avusti. "Voi että kun mua ärsytti se vammainen kersa jota jouduin avustamaan". Tämmöisiä sanoja kuuli hänen suustaan aina kun työharjoittelujaksojen jälkeen kouluun palattiin. Vuoden vielä kruunasi sitten se, että hän koko luokan ja opettajankin kuullen minua nimitteli viimeisinä päivinä ennen koulun päättymistä. Opettajalle koitin sanoa, että älä usko tuota ihmistä ja hänen sanoja, hän on koko vuoden ollut vaan ilkeä minulle ja monille muillekin opiskelijoille, mutta opettajani ei muhun vakavasti suhtautunut ja päästi kyseisen ihmisen kuin koiran veräjästä. Se meno luokassa oli muutenkin tuollaista, välillä kun yritti opettajille puhua niin eivät ne koskaan suhtautuneet asiaan vakavasti.
Tosissani toivon, että tämä ihminen ei alalla työskentelisi vaan olisi löytänyt työpaikan joltain muulta alalta, koska huolestuttaa vaan, että jos hän alkaisi nimittelemään lapsia ja seuraukset olisivat hyvin ikävät. Sanon suoraan, että tuollaiset ihmiset ovat yksi syy siihen miksi sanotaan, että Suomessa on korkeat itsemurhatilastot, jos tämä ihminen nimittelee toisia joilla on jo itsestään heikko itsetunto niin lopputulos voi pahimmillaan olla vaikkapa sitten itsemurha. Sosiaalialalla pitäisi vaan kannustaa ihmisiä eikä haukkua heitä maanrakoon. Toisaalta tämä ihminen on jäänyt tai sitten jäämässä lähivuosina eläkkeelle. Tuosta en tiedä kun en ole häntä enää nähnyt ja toivottavasti en häneen myöskään enää törmää vastaisuudessa. Asumme kuitenkin eri paikkakunnilla. Noihin aikoihin kun avustajana vielä työskentelin niin kyllähän minullakin oli persoonallinen tapa opettaa ja avustaa ihmisiä, mutta en sentään koskaan heitä nimitellyt vaan pikemminkin kannustin heitä ja pyrin myös olemaan hyvänä esimerkkinä ja esikuvana heille.
Kyseisen ihmisen takia loppuvuosi 2006 oli itselle synkempää aikaa ja ikävästi hän mieleenikin vaikutti. Pietarsaareen palattuani en sitten töitä saanut kun kaupungissa oli ehditty avustajien paikat jo täyttää. Lähettelin sitten toki muillekin paikkakunnille hakemuksia, mutta tässä vaiheessa tuloksetta ja jäin työttömäksi. Lievään masennukseenkin sairastuin ja jälleen kerran sanon, että se johtuu tuosta ihmisestä ja hänen teoistaan, mutta tuo työttömyyskin oli osasyy siihen. Ilmeni ainakin unettomuutta ja sitten ne kerrat jolloin sain unenpäästä kiinni niin tottakai tämä ihminen sitten esintyy minun painajaisissa eli raskasta aikaa oli syksy 2006, pientä piristystä toi kyllä ystävien tuki ja erityisesti hänen johon Kaustisella tutustuin. Tosin pahemminkin minua vastaisuudessa koeteltiin ja nyt sanon loppuun taas perinteisesti, että niistä tulevista koettelemuksista myöhemmin ja päätetään tämä kirjoitus tähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti