Elämää on tämäkin - Syvä sukellus Jyrin elämään: Vuosi elämästäni

Tämä vuosi olikin aikamoista vuoristorataa hyvässä kuin pahassakin. Jokaiseen vuoteenhan näitä asioita tuntuu aina mahtuvan, mutta tämä vuosi oli sitä ihan kirjaimellisesti. Taas pitäisi vyyhti purkaa jostakin joten aloitetaanpa taas ihan alkuvuodesta.

Ne tietyt pelkotilat kiusasivat minua johtuen niistä vuoden 2008 tapahtumista, mutta kuitenkin yksi asia teki minut samalla alkuvuodesta hyvin onnelliseksi. Tosin "tekijänoikeudellisiin" syihin vedoten en voi blogissani siitä enempää puhua, mutta toisaalta en sitä paljoa voi sivuuttaakaan. Läheisimmät ystäväni tietänevät mitä tarkoitan joten jääköön tämä asia vaikkapa meidän väliseksi. Toinen asia mistä voisi mainita niin on se, että aloitin lähihoitajaopinnot ihan kotikaupungissani. Alkuun kaikki menikin oikein hyvin, mutta yhtäkkiä iski se motivaation puute ja alkoi tuntumaan, että olisikohan tämäkään enää sitä ominta alaa ja jälleen kerran ja toista kertaa elämässäni aloin miettimään alanvaihtoa. Puoli vuotta olin koulussa ja sitten lopetin. Syystä lopettamiseen voisin vaikka seuraavassa kertoa.

Vuonna 2008 loin tilin itselleni Youtubeen ja aloin sinne latailemaan videoita saman vuoden lopulla. Tämmöisiä perinteisiä sketsi-,imitaatio- ja naamanvääntelyvideoita perinteisessä pöhköhuumorihengessä. Näitä videoita tein enimmäkseen vuosina 2008-2011. Alkuunhan ne saikin ihan hyvää palautetta ihmisiltä, mutta sitten ne ilkeämielisemmät Youtuben käyttäjät ne löysivät ja äkkiä sitten heidän hampaisiin jouduin. Kaiken loan periaatteessa sain heiltä niskaani, mutta tappouhkauksilta säästyin kuitenkin. Sitten yritin tuon palautteen johdosta epätoivoisesti muuttaa tyyliäni ja aloin tekemään vakavahenkisempiä videoita, mutta tuhoontuomittu yritys se oli tuokin. Aloin sitten turhautumaan ja muutenkin oli ideat kateissa mistä videoita tehdä ja sitten kaveritkin sai mun jutuista tarpeekseen vaikka he alunperin yllyttivätkin silloin alkuaikoina, että tee vaan vastaavanlaisia juttuja lisää. Tein sitten ja lopputulos tosiaan oli mitä oli. Se myös kertoo valitettavasti huumorini tasosta. Juttuni yleensä ovat ihan kertakäyttökamaa. Jos kerron jonkun vitsin niin kyllähän se vähän aikaa naurattaa, mutta jos vähän ajan päästä samalla linjalla jatkan niin ihmiset katsoo minua kummissaan ja miettii, että mitäs hittoa tuo äijä taas tuossa horisee. Senpä johdosta poistin sitten tilini Youtubesta vuonna 2012 ja jos joku lukijoistani näki noita videoita niin pahoittelut. Kyllähän ne tosiaan aikamoista roskaa oli ja hyvin amatöörimäisesti toteutettuja. Päätinkin, että kunhan teen joskus vastaavia videoita niin ihan ammattimaisella kalustolla sekä myös otteella. Spede Pasasta siteeratakseni "Huonoa ei kannata säilyttää" joten tosiaan videot poistin Youtubesta, mutta myös koneeltani. Niitä töitä en halua jättää jälkipolville katseltavaksi. Youtubessa olen kyllä edelleen toisella nimimerkillä, mutta mitään huumoripätkiä sivuillani ei ole vaan aivan toisenlaista materiaalia.

Ei kuitenkaan niin pahaa, että joukossa olisi jotain hyvääkin. Videoista sain kuitenkin kipinään lähteä opiskelemaan media-alaa, tosin alan kouluihin pääsin vasta vuonna 2010 ja toisaalta olinhan minä jo lapsena haaveillut työskentelemisestä vaikkapa televisiossa tai radiossa. Melkeinpä heti kun olin lopettanut lähihoitajaopinnot niin sain työpaikan eräästä mediapajasta Pietarsaaressa. Täten sain alkusysäyksen alalle ja niillä mieteillä mentiin, että ollaan tämä vuosi täällä ja jos sitten 2010 tärppäisi ja saisi opiskelupaikan ja sainkin sitten, mutta vielä ei olla vuodessa 2010 vaan jätetään nämä kertomukset sinne.

Kyllähän tuolla mediapajassa syntyikin töitä joihin voin olla tyytyväinen, mutta valitettavasti myös niitä räpellyksiä joita en myöskään halua jälkipolvilleni jättää. Sen sijaan yhden työni voisin teille näyttää. Lyhytelokuva nimeltä Bon jorno. Tosin roolini projektissa oli hyvin pieni. Lähinnä käsikirjoitusvaiheessa työskentelin pelkästään, mutta sainpahan nimeni myös lopputeksteihin. :) Ollos hyvät. Klikatkaa tästä niin pääsette katselemaan. Niin ja älkää antako eräiden asiavirheiden häiritä katselunautintoa. Tosiaan vaikka roolini pieni oli niin se suurin kunnia toki menee kameran edessä esiintyneille ihmisille, taustaryhmää tietenkään väheksymättä. Niin se aika mediapajassa meni lähinnä kuvaamisen ja editoinnin merkeissä. Kameratyöskentely olikin jo aiemmin käynyt tutuksi, mutta elämäni ensimmäistä kertaa tein ammattimielessä editointihommia. Äkkiä kuitenkin pääsin sinuiksi ohjelmiston kanssa.

Kerrottavaa on vielä muutenkin. Minähän liityin Facebookiin 2008 loppuvuodesta ja mukavaahan se oli löytää taas ystäviä ja sukulaisia joita ei ole nähnyt aikoihin kasvotusten, mutta niitä ikävempiä juttuja sitten. Eräs vanhoista kiusaajistani otti yhteyttä ja halusi minut lisätä kaverikseen. Hän on juuri niitä ihmisiä jotka minut ajoi syvään masennustilaan ja itsetuhon partaalle silloin 2000-luvun alussa. Juuri olen teille puhunut siitä kuinka varovainen nykyään olen ja myös siitä suojamuurista jota olen ympärilleni rakentanut. Päätin kuitenkin antaa hänelle mahdollisuuden, mutta jos jatkaa samalla linjalla kuin ennenkin niin poistan hänet kyllä sitten kaverilistalta. Niinhän siinä kävi, että ei tuo ihminen ollut muuttunut ja parantanut tapojaan kymmenen vuoden aikana, silloinhan näin häntä viimeksi. Jos vaan aiemmin kiusaaminen oli fyysistä niin nyt se oli muuttunut henkiseksi nettikiusaamiseksi. Tällä kertaa hänen hampaisiin jouduin muun muassa uskostani ja raittiudestani. Sain sitten hänestä tarpeekseen ja koin hänet uhaksi itselle joten oli vaan parempi sitten hänet poistaa listaltani. Teitä on monia mihin kiusaajat päätyy. Esim, jotkut kiusaajistani ovat tosiaan parantaneet tapansa ja pyytäneet tekojaan anteeksi, yksi kiusaajistani tuli sittemmin uskoon, mutta sitten on noita joilla elämä on luisunut pahasti alamäkeen ja ovat ihmisinä vaan pahentuneet entisestään. Haluaisinkin antaa ihan omasta kokemuksesta vinkin, että jos saatte Facebookissa viestiä vanhoilta kiusaajilta niin kannattaa vaikka tarkistaa heidän taustat, jos vaikkapa googlesta löytyisi tietoa, että on saanut vankilatuomion vaikkapa huumausainerikoksista niin ei välttämättä kannattaa ottaa kaveriksi jos ei sitten ole vaikkapa vankilassa parantanut tapojaan ja tullut uskoon. Tuokin tie on mahdollinen, mutta muuten jos on hämärä menneisyys ihmisillä niin ohittakaa tuollaiset kaveripyynnöt Facebookissa.

Käväisinpä myös Neumannin 50-vuotisjuhlilla Helsingissä ja keikkapaikka olikin Tavastia. Tämä siis syksyllä 2009. Ainoana haittapuolena oli vain se, että törmäsin taas siihen ihmiseen kenen kanssa kaveerasin silloin 2008 eli vainoojaani. Tosin en häntä nähnyt kuin vilaukselta ja enkä tietenkään häntä jututtanut. Muita Dingo-faneja tapasin kyllä ja ihan asiallisia sellaisia. Uusiin ihmisiin taas tutustuttiin ja he kertoivatkin, että tuota kyseistä ihmistä kannattaa vältellä, sillä hän on meitäkin samalla tavalla kohdellut eli enpä ole ollut hänen ainoa uhrinsa. Meitä tosiaankin on moneen junaan. Sitten kun tästä klikkaatte niin pääsette keikkatunnelmiin. Siinä pätkää konsertista ja Jonna Geagea tulkitsemassa "Nimeni on Dingo"-kappaletta. Pientä haasteetta on taas siinä jos onnistutte bongaamaan takaraivoni pätkästä, Where´s Waldo-tyylillä-mennään. Sanotaan nyt vielä samalta reissulta, että tuli myös bongattua kymmenen vuoden jälkeen erästä lapsuudenystävääni joka nykyään Helsingissä vaikuttaa. Kiitos Facebookin niin tämä reunion sitten toteutui.

Kerrotaan vielä suru-uutinen eli asia joka surettaa itseäni vieläkin. Joulun alla eräs läheisistä ystävistäni menehtyi äkillisesti ja voin kertoa kyllä kuka hän oli. Hän oli sen koulun keittäjä johon tutustuin silloin siviilipalvelusaikoinani. Aiemmin kerroin, että hän tuntui eräänlaiselta sielunkumppanilta joten suuren menetyksen koin. Erään kappaleen olen aina omistanut hänen muistolleen ja tämä kappale on "Varpunen jouluaamuna" ja tässä Vesa-Matti Loirin versio. Vaikka jouluun vielä onkin aikaa niin eihän sillä väliä ole milloin näitä lauluja kuuntelee ja tässä tapaukessa se meneekin hyvään tarkoitukseen kun omistan tämän läheiselle ihmiselle joka ei enää keskuudessamme ole.

Luulen, että näiden asioiden myötä on saatu kerrottua vuosi 2009 niin ja 2000-lukukin tulee pikkuhiljaa päätökseen näissä kertomuksissa. Aikamoinen seikkailuhan tämäkin vuosikymmen oli. Vielä 2010-luvun tapahtumia hiukan niin kohtahan olemmekin saanet tämän blogin päätepisteeseensä. Siirrytään hiljalleen maailmantapahtumien ja biisivalinnan jälkeen uudelle vuosikymmenelle.