Kuten lupailin aiemmin, niin tänään puhun sitten eräästä legendaarisesta porilaisesta yhtyeestä, josta tuli minulle olennainen osa elämää jo pikkupoikana. Yhtye, jota en muissakaan tulevissa kirjoituksissa voi sivuttaa.
Niin, mikäpä oli se yhtye joka 80-luvun puolivälissä aiheutti suursuosion ja hurmasi lapset, nuoret kuin jo hieman vanhemmatkin ihmiset ja näissä Suomen olosuhteissa voidaan jo puhua ilmiöstä ja maniasta? Kyllä, arvasitte oikein. Se bändihän on tietenkin Dingo. 1984 oli Dingon läpimurtovuosi, mutta enpä bändiä löytänyt vielä 1-vuotiaana eikä niistä kultavuosista paljoa muistikuvia ole, joten löysin bändin 4-vuotiaana ja heti musiikki kolahti ja suuri fani olen ollut näihin päiviin asti ja toki tästä myös eteenpäin niin kauan kuin vain itsessä henki pihisee. Jälleen kerran täytyy kiittää veljeä siitä, että Dingon löysin. Aikanaan hänen "Kerjäläisten valtakunta"-kasettia kuuntelin ja tykästyin Dingoon. Kliseistä sanontaa käyttäen, "Siinä vain oli jotain hienoa mikä kolahti". Hyvin muistan kun vierailtiin sukulaisilla kun itse olin se 4-vuotias niin ilmoitin sitten kylässä, että minä tykkään Dingosta ja mun suosikkikappaleet ovat Autiotalo ja Valkoiset tiikerit. Hienoja biisejä edelleen, mutta ei kai fanin korvaan mikään kappale huonolta kuulosta.
Dingohan perustettiin jo 1982, mutta tosiaan varsinainen läpimurto koitti pari vuotta myöhemmin. Vuoden 1986 hajoamisen jälkeen Dingo on tehnyt muutaman paluun, mutta vain kerran sillä kultavuosien "Famous Five"-kokoonpanolla joka oli aktiivinen taas 1998-2002. 1993-94 oli melkein "Famous five" paitsi, että kosketinsoittaja Pete Nuotio ei lähtenyt tuolloin Dingon matkaan vaan hänet korvasi Pave Maijanen.
Vuodesta 2004 Dingo on taas ollut aktiivinen vaikkakin vaihtelevilla kokoonpanoilla, enää vain Neumann on jäljellä alkuperäisjäsenistä, tosin alkuperäisbasisti Eve myös vaikutti bändissä vuosina 2004-2008, jonka jälkeen siirtyi taas soolouralle. Tätä uutta kokoonpanoa olenkin jossain määrin käynyt katsomassa keikoilla, mutta en aktiivisesti koska minulle kuitenkin se "Famous five" on ainoa oikea Dingo. Kyllä jos joskus vähän fiilistellä haluaa niin sitten voi mennä keikoille, mutta muuten en niin kauhean aktiivisesti heidän keikoilla ole viime vuosina kulkenut. Dingosta on muistoja niin hyvässä kuin pahassakin, mutta noista enemmän myöhemmissä kirjoituksissa.
Onhan noita jäseniä henkilökohtaisesti tavattu niin uusia kuin vanhojakin. Neumannin tapasin ensi kertaa vuonna 2004 ja nimikirjoituksen sain. Ikimuistoinen hetki oli ja muutama vuosi sitten erään projektin merkeissä tapasin pari "Famous five"-kokoonpanossa vaikuttannutta jäsentä ja Eveäkin on nähty niin Dingossa kuin hänen soolokeikkojen merkeissä. Mukavia heppuja kyllä kaikki.
Mutta se biisi on yllätys yllätys Dingoa ja mikäpä sopisi paremmin kuin se läpimurtokappale "Sinä ja Minä". Sinä ja Minä voitti Levyraadin Tammikuussa 1984 ja siitä alkoi nousu kohti Suomirockin historiaa. Tässä tämä esiintyminen Levyraadissa vuonna 1984, olkaa hyvät.
