Vuosi elämästäni - 2004

Vuosi 2004. Tähän vuoteen mahtuu oikeastaan vain yksi sana ja se on sivari. Tästä saittekin esimakua vuoden 2003 kirjoituksessa, mutta nyt hieman lisää kertomuksia koska tämä vuosi kirjaimellisesti kului kokonaan sivaria suorittaessa. Ihan sieltä tammikuusta joulukuuhun asti. Muitakin sattumuksia toki kerrotaan, mutta aloitetaanpa nyt purkamaan tätä vyyhtiä. 

Tämä vuosi ei olisi voinut paremmin alkaa kun jo heti vuoden ensimmäisinä päivinä tapaa Neumannin. Tämä sitten tapahtui Porissa kun siellä käytiin veljen kanssa jääkiekkoa katsomassa ja samalla reissulla pistäydyttiin silloisessa liikkeessä jota Nipa piti, Western rock store nimeltään muistaakseni ja jos joku muistaa nimen paremmin niin korjatkaahan mikäli väärässä olen. Joka tapauksessa siellä käytiin isäntää jututtamassa ja nimmarit saatiin ja yksi unelma kävi toteen kun oli tässä vaihessa tavannut ensimmäistä kertaa elämässään sen suurimman idolinsa ainakin musiikin saralta ja yhden suosikkibändinsä jäsenistä. Toki sieltä löytöjäkin sattui matkaan kun tuli rannekoru ostettua.

Niin sitä sivaria sitten. Alkuvuosi kyllä sujui oikein leppoisissa merkeissä ja aloin hiljalleen siirtyä talonmiehen apurista keittiöapulaiseksi ja ystävystyinkin sitten koulun keittäjän kanssa, tosin hieman riitti niitä tuntiavustajankin tehtäviä, mutta pääsääntöisesti olin tosiaan keittiöapulaisena. Keväämmäällä sitten onnistuin jo aiheuttamaan teinihysteriaa kyseisessä koulussa ja kerronpa mistä se kaikki lähti ja sai alkunsa. 

Perusluonteeni ei välttämättä ole paljon tullut näissä kirjoituksissa ilmi, mutta mä olen aina ollut kaveriporukassa se vitsailija joka aina kehittää aiheesta kun aiheesta vitsin, tosin huumorini jakaa kyllä mielipiteitä, ketkä siitä pitää ja ketkä ei. Jotkut heittoni ovat kyllä kaveripiireissä jääneet elämään. Päätin sitten tätä luonnetta käyttää hyväkseen ja kun yksi lapsista kerran janoissaan tuli keittiölle mehua pyytämään juuri kun keittäjän kanssa vitsailtiin siinä sattumalta. Tämä lapsi sitten innostui ja alkoi koulussa levittelemään sanaa, että tuo Jyri on hauska tyyppi kun se kertoo kaikenlaisia vitsejä. Lapset sitten ryntäsi heti porukalla keittiölle, että kerro taas vitsejä. Olihan se alkuun mukavaa ja mukavaa oli, että jotkut arvostaa minun huumoria, mutta kyllä siitä pidemmän päälle rasite tuli ja homma alkoi sivarin loppua kohden riistätymään käsistä. Välillä ihan opettajatkin pyytelivät, että tervetuloa joskus tunnillekin mukaan lapsille tarinoita kertomaan ja vaikka lauleskelemaan jos siltä tuntuu ja samoin monesti välitunnillekin pyydettiin vain siitä syystä, että pitäisi naamaa väännellä. Jonkinlaisen hysterian tosiaankin aiheutin ja erityisesti 4-6-luokkien oppilaat oli niitä keiden keskuudessa olin ihan hysteerisenkin suosittu jos tuollainen sanavalinta sallitaan.

Ne nuorimmat eli 1-3-luokkalaiset, no kyllä heillekin piti vitsejä kertoa, mutta he antoivat minun olla rauhassa jos nähtiin koulun ulkopuolella, mutta ne vanhimmat oppilaat erityisesti tytöt niin jos vaikka menin kahville tai pizzalle ja oltiin samassa paikassa niin kyllä ne silloin saattoivat samaan pöytään istua ja taas, että kerro vitsi meille ja vääntele naamas ja vaikka laula meille jotain. Lapset olivat jo unohtaneet siinä vaiheessa, että en minä siellä koululla pääsääntöisesti ole toisia viihdyttämässä vaan töitä tekemässä siinä missä opettajat ja muukin henkilökunta. Uskallan kyllä sanoa, että tiedän hyvin miltä suurilta nuorisoidoleilta tuntuu. Minussa on vaan se, että minuun ei koskaan käyty käsiksi tai revitty vaatteita päältä. Tosin nimmareita kirjoittelin silloin kuin sivari päättyi.

Näissä merkeissä se sivari tosiaan pääsääntöisesti meni. Kyllä kuitenkin tämäkin vuosi muutti minua ihmisenä ja jos vuosi 2002 oli minulle suurien muutosten aikaa niin kyllä tämäkin vuosi muutti minua ihmisenä paljon parempaan suuntaan ja tosiaan muutenkin aloin taas löytämään elämälleni uutta merkitystä ja aloin miettimään loppuvuodesta hieman ennen kuin sivari päättyi alanvaihtoa. Ehkä se kaupallinen ala ei olisikaan minun juttuni ja vakavasti harkitsin työtä lasten ja nuorten parissa. Vaikka tuo hysteria riistäytyikin käsistä niin siinä oli myös puolensa. Kyllähän sen huomasi silloin kun jotain lasta onnistuin kuitenkin jutuillani piristämään jos hänellä oli ollut huono päivä ja muutenkin aloin viihtymään tuolla koululla kuitenkin eli päällisin puolin on kuitenkin hyvää sanottavaa sivariajoistani ja vuodet 2003-2004 on varmasti olleet niitä elämäni tähänastisia kohokohtia. 

Sivari sitten päättyi joulun alla 2004 haikein mielin ja niin oli taas aika suunnata katseet kohti tulevaa ja vaikka mahdollisia jatko-opintoja. Näistä asioista lisää sitten vuoden 2005 kirjoituksissa. 

Niin ja sairastinpa myös vesirokon kesällä 2004. Lapsena en sitä vielä sairastanut joten piti parikymppiseksi odottaa, että tämän taudin sairastaa ja taudin sairastaneet kyllä tietävät, että ei tautina ole sieltä mukavemmasta päästä ja itsekin olen sitten viikon kovassa kuumeessa ja täysiin vuoteenomana. Siitäpä sitten toivuttiin ja loppukesä menikin sitten festareiden merkeissä ja osa kesästä taas sukulaisilla vieraillen. 

Nasse

Nimmarikokoelma vuosimallia 2004. Tuokin jo hieman kasvanut

Taidetta

Sivarissa. 

Biisivalinta - 1991

Tänään vähän faktaa yhdestä bändistä josta tuli suuri osa omaa elämää jo sieltä lapsuusvuosista alkaen. 

Ei, se ei ole Dingo eikä A-ha. Näiden vaikutuksista itseeni olen jo puhunut ja tulen puhumaan jatkossakin. Tällä kertaa tarkoitan erästä hyvinkääläiskolmikkoa joka myös tunnetaan nimillä JuFo III, Kaivo ja Izmo. Kyllä, tänään olisi tarkoitus puhua Raptorista (joku voisi luulla, että ei ole paljon kertomista). Sitä kyllä piisaa ainakin yhteen blogiin. Jos nyt puhutaan Raptorin vaikutuksesta omaan elämään niin kyllähän se hyvin suuri on, sitä ei voi kieltää. Silloin lapsena  heidän musiikkinsa vaan kolahti johtuen ehkä siitä, että rap-musiikki oli tuolloin 90-luvun alussa vielä tuore ja nouseva genre, tosin vakavasta rapista en koskaan alkanut pitämään joitain poikkeuskappaleita lukuunottamatta. Huumorirap olikin tuolloin 90-luvun alussa itselle asia erikseen. 

Raptori kyllä aiheuttikin suurta hysteriaa vuosina 1990-91. Melkein voisin verrata sitä vaikkapa Dingo-hysteriaan, joten uskaltaisin väittää, että Raptori taisi olla 90-luvun Dingo. Valittiinhan heidät vuoden yhtyeeksi vuonna 199o ja  joissain äänestyksessä JuFo taisi olla paras miesartisti. :) Raptori vetäytyi vuoden 1991 jälkeen ansaitulle tauolle, mutta onneksi Raptorin heput tekivät päätöksen, että bändin toimintaa ei lopeteta vaan pidetään aina 10 vuotta keikkataukoa ja sitten tullaan takaisin ja hyvin ovat lupauksensa pitäneet. Ensimmäinen comeback tapahtuikin vuonna 200o ja toinen sitten vuonna 2010 ja jos vaan vanhat merkit paikkansa pitää niin Raptoria nähdään taas keikkalavoilla vuonna 2020. 90-luvun alussa ja vuonna 2000 en vielä päässyt näkemään Raptoria keikkojen merkeissä, mutta vuonna 2010 kyllä ja ahkeraan kiertelinkin pitkin Suomea ja uusiin ihmisiin tutustuin, haluankin sanoa jos tämän kirjoituksen näette niin mukavaa, että olette edelleen iso osa elämääni ja jos ei paljoa nähdä kasvotusten niin viimeistään sitten taas 2020. :)


Se kappale minkä nyt ajattelin Raptorilta soittaa niin olisi tämmöinen kun "Älä syö humehia". Mikäpä kappale voisi sopia paremmin täysin päihteetöntä elämää viettävälle ihmiselle. Suoraan en pystynyt videota näkyville laittamaan, mutta sen näette klikkaamalla tästä. 

Biisivalinta - 1984

Kuten lupailin aiemmin, niin tänään puhun sitten eräästä legendaarisesta porilaisesta yhtyeestä, josta tuli minulle olennainen osa elämää jo pikkupoikana. Yhtye, jota en muissakaan tulevissa kirjoituksissa voi sivuttaa. 

Niin, mikäpä oli se yhtye joka 80-luvun puolivälissä aiheutti suursuosion ja hurmasi lapset, nuoret kuin jo hieman vanhemmatkin ihmiset ja näissä Suomen olosuhteissa voidaan jo puhua ilmiöstä ja maniasta? Kyllä, arvasitte oikein. Se bändihän on tietenkin Dingo. 1984 oli Dingon läpimurtovuosi, mutta enpä bändiä löytänyt vielä 1-vuotiaana eikä niistä kultavuosista paljoa muistikuvia ole, joten löysin bändin 4-vuotiaana ja heti musiikki kolahti ja suuri fani olen ollut näihin päiviin asti ja toki tästä myös eteenpäin niin kauan kuin vain itsessä henki pihisee. Jälleen kerran täytyy kiittää veljeä siitä, että Dingon löysin. Aikanaan hänen "Kerjäläisten valtakunta"-kasettia kuuntelin ja tykästyin Dingoon. Kliseistä sanontaa käyttäen, "Siinä vain oli jotain hienoa mikä kolahti". Hyvin muistan kun vierailtiin sukulaisilla kun itse olin se 4-vuotias niin ilmoitin sitten kylässä, että minä tykkään Dingosta ja mun suosikkikappaleet ovat Autiotalo ja Valkoiset tiikerit. Hienoja biisejä edelleen, mutta ei kai fanin korvaan mikään kappale huonolta kuulosta. 

Dingohan perustettiin jo 1982, mutta tosiaan varsinainen läpimurto koitti pari vuotta myöhemmin. Vuoden 1986 hajoamisen jälkeen Dingo on tehnyt muutaman paluun, mutta vain kerran sillä kultavuosien "Famous Five"-kokoonpanolla joka oli aktiivinen taas 1998-2002. 1993-94 oli melkein "Famous five" paitsi, että kosketinsoittaja Pete Nuotio ei lähtenyt tuolloin Dingon matkaan vaan hänet korvasi Pave Maijanen. 

Vuodesta 2004 Dingo on taas ollut aktiivinen vaikkakin vaihtelevilla kokoonpanoilla, enää vain Neumann on jäljellä alkuperäisjäsenistä, tosin alkuperäisbasisti Eve myös vaikutti bändissä vuosina 2004-2008, jonka jälkeen siirtyi taas soolouralle. Tätä uutta kokoonpanoa olenkin jossain määrin käynyt katsomassa keikoilla, mutta en aktiivisesti koska minulle kuitenkin se "Famous five" on ainoa oikea Dingo. Kyllä jos joskus vähän fiilistellä haluaa niin sitten voi mennä keikoille, mutta muuten en niin kauhean aktiivisesti heidän keikoilla ole viime vuosina kulkenut. Dingosta on muistoja niin hyvässä kuin pahassakin, mutta noista enemmän myöhemmissä kirjoituksissa. 

Onhan noita jäseniä henkilökohtaisesti tavattu niin uusia kuin vanhojakin. Neumannin tapasin ensi kertaa vuonna 2004 ja nimikirjoituksen sain. Ikimuistoinen hetki oli ja muutama vuosi sitten erään projektin merkeissä tapasin pari "Famous five"-kokoonpanossa vaikuttannutta jäsentä ja Eveäkin on nähty niin Dingossa kuin hänen soolokeikkojen merkeissä. Mukavia heppuja kyllä kaikki. 

Mutta se biisi on yllätys yllätys Dingoa ja mikäpä sopisi paremmin kuin se läpimurtokappale "Sinä ja Minä". Sinä ja Minä voitti Levyraadin Tammikuussa 1984  ja siitä alkoi nousu kohti Suomirockin historiaa. Tässä tämä esiintyminen Levyraadissa vuonna 1984, olkaa hyvät.