Vuosi elämästäni - 2001

Tämä kirjoitus sisältääkin pari tunnustusta itsestäni, mutta ennen niitä yleiskatsaus vuoteen 2001 näin oman elämän osalta. 

Aloitetaan vaikka ihan alkuvuodesta. Minuun iski ainakin Irwin Goodman-villitys ja tämä johtui siitä kun Rentun Ruusu-elokuva sai ensi-iltansa. Viimeistään tässä vaiheessa Irwinin löysin. Tuli levyjä kuunneltua ja lehtileikkeitä keräiltyä ainakin, vierailua haudallekin suunnittelin ja tämä toteutuikin, tosin lähes kymmenen vuotta myöhemmin. Se pahin huuma laantui jo syksyyn mennessä, mutta tämä ei tarkoita sitä, että en olisi Irwinin musiikin kuuntelemista lopettanut vaan edelleenkin ahkeraan kuunteleen ja näin sanoo ihminen,joka taannoin osti Irwinin tuotantoa massiivisen kokoelmaboksin verran. 

Masennuskin edelleen vaivasi ja mielialat vaihtelivat päivästä toiseen. Välillä oli mieli ihan maassa kun taas välillä ilo ylimmillään. Täytyy sanoa, että nämä kolme vuotta mitä masennusta kesti niin olivat elämässäni hyvin pimeää aikaa sananmukaisesti, joitain valonpilkkujakin löytyi ja niistäkin pyrin puhumaan, mutta tosiaan muuten 2000-luvun alku oli masennuksen vuoksi hyvin pimeää aikaa itsellä. 

Kesällä sitten ainakin Lappiin mentiin juhannusta viettämään. Tosin tällä kertaa en vanhempien vaan eräänlaisen sekaporukan kanssa. Siihen seurueeseen kuului pari serkkua, setä ja tädin mies. Toinen Lapin reissu sitten loppukesästä veljen kanssa. Silloin oltiin mökillä parisen viikkoa ja paluureissu onkin jäänyt hyvin mieleen. Otettiin vielä serkku kolmanneksi matkalaiseksi ja ei menty suoraan Pohjanmaalle vaan kierrettiin kotiin itärajaa pitkin eli Lapista kainuuseen, sieltä Itä-Suomen kautta Keski-Suomeen ja sieltä sitten kotiin Pohjanmaalle. Taas kävi tuolla reissulla monet nähtävyydet tutuiksi ja tuollaisia vastaavia seikkailuja tekee aina hyvin mielellään. 

Toinen vuosi kauppaoppilaitoksessa käynnistyikin sitten syksyllä ja periaatteessa koko syksy meni työharjoittelussa. Lokakuussa alkoi harjoittelu ja sen suoritin Pietarsaaren Citymarketissa lähinnä ruokahyllyjä täytellessä ja elintarvikkeiden kuljettamisessa varastosta myymälän puolelle. 

Vielä suru-uutisia. Mummoni Ullavalta nukkui pois loppuvuodesta ja koko suvun voimin olimme sitten hautajaisissa joulun  alla. Voisi kai sanoa, että yksi aikakausi elämässä tuli myös täten päätökseen ja täten myös minulla ei enää sitten ollut elossa olevia mummoja. 

Toki sitten se merkittävä asia tältä vuodelta oli se kun täytin 18 ja tulin täysi-ikäiseksi. Tämähän tarkoitti myös sitä, että puolustusvoimat kutsuisivat muutaman vuoden päästä ja alkuvuodesta sainkin sitten kirjeitä ja lehtisiä kotiin. Marraskuussa olivat sitten kutsunnat, mutta sanon tässä vaiheessa, että en valinnut armeijaa vaan siviilipalveluksen. Tätä valintaa ei tarvinnut hetkeäkään miettiä. Mä päätin jo lapsena, että armeijaan en mene ja jos on joku toinen vaihtoehto sen suorittamiseen niin valitsen sen. Sivarista en tosin vielä pikkuisena mitään tiennyt. Eettisistä syistä en sitten armeijaan mennyt. Siviilipalvelukseen sitten määrättiin kutsunnoissa ja palvelukseen määrättiin 2003, joten kun sen aika on niin kerron enemmän sivariajoistani. 

Loppuun syvällisempää kirjoitusta eräästä asiasta. Monille meistä täysi-ikäiseksi tuleminen merkitsee paljon. Monet iloitsee siitä kun pääsee baareihin, voi itse ostaa alkoholipitoista juomaa, hankitaan ajokortti jne. Minä varmaan sitten olen kummajainen monien mielestä kun tuo maaginen 18 vuoden ikä oli minulle vain yksi ikävuosi muiden joukossa eikä sen kummempaa. Yllämainituista asioista en innostunut enkä ole myöskään näihin päiviin mennessä hankkinut ajokorttia ja todennäköisesti erääseen syyhyn vedoten en hankikaan. Lienee syytä puhua siitä enemmän. Kaverit aina kyselee, että pelkäätkö itse ajamista vai pelkäätkö sitä, että et ollenkaan oppisi ajamaan. Näistä asioista ei kuitenkaan ole kyse vaan kyse on siitä, että onko järkeä maksaa tuhansia euroja muoviläpyskästä mikä jo periaatteessa seuraavana päivänä menetetään?

Monet hankkii ajokortin, mutta seuraavana päivänä se on jo kaahattu hyllylle tai sitten auto on onnistuttu romuttamaan tuolla liikenteessä. Voin kertoa muutaman tapauksen. Eräs puolituttu naispuolinen henkilö kirjoitteli Facebookissa taannoin näin: "Jes nyt on kortti taskussa", seuraavana päivänä sitten "Tänään olen sitten romuttanut autoni liikenteessä, että kylläpäs minä olen kovan luokan tyttö". Sillä sitten hehkutti ikäänkuin auton romuttaminen olisi ollut kovempi saavutus kun itse se, että on juuri ajokortin saanut. Eräs tuttu taas oli hankkinut kortin ja oli jo seuraavana päivänä ajanut kissansa kuoliaaksi. Ihan lähipiirstä taas tulee mieleen tapaus kun olin silloin 7-vuotias ja istuin erään henkilön kyydissä joka juuri oli kortin saanut. Eräällä kapealla hiekkatiellä joiden molemmilla puolilla on lampi niin kyseinen henkilö menetti autonsa hallinnan ja oli lähellä, että ei olisi sinne lampeen päädytty, ei onneksi kuitenkaan. Jos tuossa asiassa olisi huonosti käynyt niin haluan taas sanoa tämän, että en nyt välttämättä istuisi tässä tätä blogia kirjoittelemassa. Suoraan sanottuna monille nousee se keltainen neste päähän heti kun kortti on saatu. Ostetaan auto ja sillä leveillään sitten kavereille kunnes sitten hetken päästä kortti onkin jo hyllylle kaahattu. Näin olisi varmasti käynyt myös minulle. Olisin hankkinut kortin, ostanut auton, leveillyt sillä kavereille siihen asti kunnes olisin taas kortiton ollut yllämainitusta syystä. Nykyään onkin näitä ohjelmaformaatteja tyyliin Suomen, Ruotsin, Britannian, Saksan ja ties minkä Färsaarten surkein kuski. Näitä ohjelmia kun katsoo niin kyllä sen huomaa, että joitain ihmisiä ei ole auton rattiin luotu. Minä siis en maksa tuhansia euroja muoviläpyskästä jonka hetken päästä menettäisin. Tuollaisen rahasumman voi käyttää fiksumminkin.

Voitte varmaankin arvata mikä yhdistää ainakin seuraavia henkilöitä. Gösta Sundqvist, Michael Monroe, Urho Kekkonen, Kirill "Kirka"Babitzin, Vesa-Matti Loiri, Ville Valo ja Petri Nygård. Kyllä, he kaikki ovat/olivat kortittomia persoonia eli ajokortittomuus ei myöskään ole este tämmöisen uran luomiselle. Itselläkin eräs kaveri työskentelee elokuva/media-alalla ja hän on monesti sanonut kun kortiton on hänkin, että kyllä autoilu on yliarvostettua ja sitä et tarvitse luodaksesi uraa sillä taiteen alalla mitä itse vaan edustaa. 

Luulenpa, että se tästä asiasta ja vuodesta 2001 ainakin oman elämän osalta. Näitä kuvia mummon hautajaisista löysin ja laitanpa niitä näkyville kun muitakaan kuvia vuodelta 2001 ei vastaan tullut. Katsokaapa siis niitä. 

Mummon hautajaiset Ullavassa joulun alla 2001.

Vuosi elämästäni - 1997

Nyt vuoteen 1997. Melkein aina käytän fraasia "paljon ehti tapahtua hyvässä ja pahassa" niin pakko kai se on sanoa tämänkin vuoden osalta, kyllä sitä taas yhdelle ihmiselle sattuikin. Aloitetaanpa ihan alkuvuodesta 1997 koska silloin jo jotain mullistavaa ja omiin historiankirjoihin jäävää sattui omassa elämässä.

Tuolloin tuli käytyä läpi ensimmäinen edes hieman vakavempi ihmissuhde, mutta kuten arvata saattaa niin vielä tuossa iässä eli 13-vuotiaana nämä suhteet eivät yleensä kauan kestä ja niin kävi tässäkin tapauksessa. Taisin yhdet treffit tehdä ja siihen se sitten jäikin. Kevään mittaan suhde pikkuhiljaa hiipui ja sitten loppui kokonaan. Kyseinen tyttö tosiaan oli limudiskotuttavuuksia tuolloin.  

Hiihtoloman aikoihin mentiin sitten taas koko suvun voimin Lappiin juhlimaan mökkinaapurimme 80-vuotissyntymäpäiviä. Tämä oli taas yksi hieno reissu pohjoiseen. 

Myöhemmin keväällä taas tuli suru-uutisia Ruotsin puolelta. Ruotsissa asunut setäni menehtyi sairaskohtaukseen kesken työpäivän 57-vuotiaana. Toukokuussa sitten olimme Ruotsissa hautajaisissa ja vietettiin toisen niin ikään Ruotsissa asuvan sedän luona pari päivää ja jälleen kerran melkein koko suku Ruotsissa olimme. Vaikka tunnelmat toki hautajaisissa haikeat olivat niin hyvänä puolena voisi mainita, että näki paljon sukulaisia Ruotsin puolelta ja juuri niitä joita on nähnyt elämässään hyvin harvoin. 

Ensimmäinen puolisko vuodesta vietettiin vielä ala-asteella ja olinpa muuten 6.luokalla meidän koulun toiseksi vanhin oppilas, siitä riitti vähäksi aikaa ylpeydenaihetta. :) Syksyllä sitten oli aika siirtyä yläasteelle, mutta enpä puhu siitä ihan vielä vaan nopeasti siitä miten kesä meni. Kesä meni mukavissa merkeissä. Kuten aiemmin kerroin niin vanhemmat ryhtyivät karavaanareiksi -96 niin 1997 juhannus vietettiin sitten Särkisalossa Turun saaristossa ja nimenomaan siellä sijaitsevalla leirintäalueella. Heinäkuussa sitten Kuusamon kautta Inariin ja mökille, siellä muutama päivä, sieltä kotiin. Viikko pari taas kotosalla ja sitten taas mentiin Lappiin ja siellä oltiinkin sitten melkein koko loppuloma. 

Sitten tosiaan siirryttiin yläasteelle. Toki tässä vaiheessa hieman jännitti mitä tuleman pitää. Jospa kerron ensiksi niitä ikävempiä asioita. Jouduin taas koulukiustatuksi. Kohtasin taas nämä ala-asteen kiusaajat, mutta heidän kanssaan aloin kaveeraamaan sillä he olivat jo muuttuneet ihmisinä ja pyytelivät aiempia tekojaan anteeksi. Sen sijaan toisesta koulusta siirtyi yläasteelle yksi pelätty koulukiusaaja ja kuten arvata saattaa niin hänen kynsiin jouduin. Se kiusaaminen oli tällä kertaa entistä pahempaa, se ala-asteen kiusaaminen oli pientä näihin kokemuksiin verrattuna. Yksi mieliinjäänyt tapaus on se kun hän kerran melkein tönäisi minut portaita alas, jos siinä olisi käynyt huonosti niin voi olla, että en välttämättä nyt istuisi tässä ja tätä blogia kirjoittelisi. Kyllä niitä kausia oli kun meinasin näiden tapausten takia lintsata koulusta ensimmäistä kertaa elämässäni. Opettajatkaan ei paljoa puuttuneet tilanteeseen vaikka monta kertaa heille asiasta kerroin. Pahimmillaan yritin itse muuttaa imagoani ja alkaa esittämään kovista vaan siksi, että pääsisin enemmän tämän kiusaajan suosioon, periaatteessa koko yläasteen ensimmäinen vuosi meni näissä merkeissä, mutta tajusin sittemmin, että ei kannata esittää muuta kuin mitä itse pohjimmiltaan on, mutta kun olet seiskaluokalla niin sitä aina väkisinkin on sitä esittämisenhalua ja se menee tietysti myös murrosiän piikkiin. Toki myös hyviäkin puolia oli yläasteelle siirtymisessä kun taas tapasi uusia ihmisiä ja kyllähän oma motivaatio oli korkealla, nuo kiusaamistapaukset eivät näitä asioita lannistaneet. 

Ehkäpä taas olen kertonut oleelliset asiat vuodesta 1997. Valokuvia taas lopuksi ja seuraavaan kertaan taas. 

Talvella 1997.

Sedän hautajaisissa Ruotsissa. 

Arkun maahanlasku. 

7.luokan koulukuva syksyltä 1997. 

Vuosi elämästäni - 1995

Nyt siirrytään vuoteen 1995. Aloitan tämän kirjoituksen perinteisillä sanoilla eli omassa elämässä sattui taas paljon yhtä sun toista, niin ikäviä kuin iloisiakin asioita. 

Alkuvuosi oli taas niin rauhallista, että siitä en nyt puhu enempää. Perheen kanssa ainakin vietettiin pääsiäinen Lapissa eli lyhyt, mutta mukava visiitti käytiin mökillä tekemässä. Niin ja alkuvuodesta Lapissa asunut kummisetäni menehtyi sairaskohtaukseen ja lisää suru-uutisia koitti myöhemmin samana keväänä. Mummoni eli äidinäiti Ylivieskasta menehtyi yllättäen. Sydän petti kesken arkipäivän askareiden ja kohtaus oli niin raju, että mitään ei ollut enää tehtävissä ja hän menehtyi 75-vuotiaana. Muistan kun viimeisen kerran mummoani näin vain kuukausi ennen kuolemaa ja hän oli loppuun asti todella pirteä ja elinvoimainen ihminen joten olihan se suuri järkytys itselle, että hän noin yllättäen kuoli. Vapun alla 1995 oltiin sitten hautajaisissa Ylivieskassa. 

Nämä nyt olivat omassa elämässäni ne suurimmat tragediat vuonna 1995, mutta niitä iloisia asioitakin tosiaan riitti. Koulun kanssa tehtiin Tampereelle luokkaretki ja käytiin Särkänniemessä. Kesä menikin mukavissa ja niissä perinteisissä merkeissä. Kavereiden kanssa kuljin ja perheen kanssa vietettiin juhannus Lapissa ja heinäkuussa taas sinne kolmen viikon ajaksi. 

Syksy 1995 olikin erittäin mukavaa aikaa itselle. 5.luokalle siirryin ja kiusaamistapauksista huolimatta loppuvuosi meni tosiaan mukavissa merkeissä. Jouluna sain taas mieluisen joululahjan. Oli taas aika päivittää pelikonsolivalikoimaani joten sain joululahjaksi Sega Mega Driven. Siitä riittikin pitkäksi aikaa iloa ja veljen kanssa varsinkin monia hienoja hetkiä tämän koneen parissa vietettiin. Jos nyt pitää muutamia pelejä muistella niin laitetaanpas niitä tähän katseltavaksi. 

ja monia muita hienoja pelejä. Niin ja unohtamatta tietenkään Segan omaa maskottia Sonic the Hedgehogia ja kyseistä pelisarjaa. Jospa vielä yksi musiikkinäyte Sonic 3-pelistä. Mielestäni ihan pelimusiikkien kermaa ja aateila. 

Mitenhän minä aina kuulen tuossa Dingon Nahkatakkista tyttöä. No fani on fani vaikka voissa paistaisi. Toisaalta sanotaan, että Michael Jackson olisi tehnyt tämän Sonic 3-pelin musiikit, mutta sekin on huhu mihin ei täyttä varmuutta ole. 

Se näistä peleistä ja vielä lopuksi oma vuosi 1995 muutamalla valokuvalla kerrottuna, joten päätän tämän kirjoituksen tähän ja totean vain, että palaillaan taas asiaan myöhemmin. 

Mummon hautajaiset Ylivieskassa.

Mummon hautakivi.

Serkun kanssa mökillä juhannuksena 1995.

5.luokan koulukuva syksyltä 1995.