Vuosi elämästäni - 2009

Tämä vuosi olikin aikamoista vuoristorataa hyvässä kuin pahassakin. Jokaiseen vuoteenhan näitä asioita tuntuu aina mahtuvan, mutta tämä vuosi oli sitä ihan kirjaimellisesti. Taas pitäisi vyyhti purkaa jostakin joten aloitetaanpa taas ihan alkuvuodesta. 

Ne tietyt pelkotilat kiusasivat minua johtuen niistä vuoden 2008 tapahtumista, mutta kuitenkin yksi asia teki minut samalla alkuvuodesta hyvin onnelliseksi. Tosin "tekijänoikeudellisiin" syihin vedoten en voi blogissani siitä enempää puhua, mutta toisaalta en sitä paljoa voi sivuuttaakaan. Läheisimmät ystäväni tietänevät mitä tarkoitan joten jääköön tämä asia vaikkapa meidän väliseksi. Toinen asia mistä voisi mainita niin on se, että aloitin lähihoitajaopinnot ihan kotikaupungissani. Alkuun kaikki menikin oikein hyvin, mutta yhtäkkiä iski se motivaation puute ja alkoi tuntumaan, että olisikohan tämäkään enää sitä ominta alaa ja jälleen kerran ja toista kertaa elämässäni aloin miettimään alanvaihtoa. Puoli vuotta olin koulussa ja sitten lopetin. Syystä lopettamiseen voisin vaikka seuraavassa kertoa. 

Vuonna 2008 loin tilin itselleni Youtubeen ja aloin sinne latailemaan videoita saman vuoden lopulla. Tämmöisiä perinteisiä sketsi-,imitaatio- ja naamanvääntelyvideoita perinteisessä pöhköhuumorihengessä. Näitä videoita tein enimmäkseen vuosina 2008-2011. Alkuunhan ne saikin ihan hyvää palautetta ihmisiltä, mutta sitten ne ilkeämielisemmät Youtuben käyttäjät ne löysivät ja äkkiä sitten heidän hampaisiin jouduin. Kaiken loan periaatteessa sain heiltä niskaani, mutta tappouhkauksilta säästyin kuitenkin. Sitten yritin tuon palautteen johdosta epätoivoisesti muuttaa tyyliäni ja aloin tekemään vakavahenkisempiä videoita, mutta tuhoontuomittu yritys se oli tuokin. Aloin sitten turhautumaan ja muutenkin oli ideat kateissa mistä videoita tehdä ja sitten kaveritkin sai mun jutuista tarpeekseen vaikka he alunperin yllyttivätkin silloin alkuaikoina, että tee vaan vastaavanlaisia juttuja lisää. Tein sitten ja lopputulos tosiaan oli mitä oli. Se myös kertoo valitettavasti  huumorini tasosta. Juttuni yleensä ovat ihan kertakäyttökamaa. Jos kerron jonkun vitsin niin kyllähän se vähän aikaa naurattaa, mutta jos vähän ajan päästä samalla linjalla jatkan niin ihmiset katsoo minua kummissaan ja miettii, että mitäs hittoa tuo äijä taas tuossa horisee. Senpä johdosta poistin sitten tilini Youtubesta vuonna 2012 ja jos joku lukijoistani näki noita videoita niin pahoittelut. Kyllähän ne tosiaan aikamoista roskaa oli ja hyvin amatöörimäisesti toteutettuja. Päätinkin, että kunhan teen joskus vastaavia videoita niin ihan ammattimaisella kalustolla sekä myös otteella. Spede Pasasta siteeratakseni "Huonoa ei kannata säilyttää" joten tosiaan videot poistin Youtubesta, mutta myös koneeltani. Niitä töitä en halua jättää jälkipolville katseltavaksi. Youtubessa olen kyllä edelleen toisella nimimerkillä, mutta mitään huumoripätkiä sivuillani ei ole vaan aivan toisenlaista materiaalia. 

Ei kuitenkaan niin pahaa, että joukossa olisi jotain hyvääkin. Videoista sain kuitenkin kipinään lähteä opiskelemaan media-alaa, tosin alan kouluihin pääsin vasta vuonna 2010 ja toisaalta olinhan minä jo lapsena haaveillut työskentelemisestä vaikkapa televisiossa tai radiossa. Melkeinpä heti kun olin lopettanut lähihoitajaopinnot niin sain työpaikan eräästä mediapajasta Pietarsaaressa. Täten sain alkusysäyksen alalle ja niillä mieteillä mentiin, että ollaan tämä vuosi täällä ja jos sitten 2010 tärppäisi ja saisi opiskelupaikan ja sainkin sitten, mutta vielä ei olla vuodessa 2010 vaan jätetään nämä kertomukset sinne. 

Kyllähän tuolla mediapajassa syntyikin töitä joihin voin olla tyytyväinen, mutta valitettavasti myös niitä räpellyksiä joita en myöskään halua jälkipolvilleni jättää. Sen sijaan yhden työni voisin teille näyttää. Lyhytelokuva nimeltä Bon jorno. Tosin roolini projektissa oli hyvin pieni. Lähinnä käsikirjoitusvaiheessa työskentelin pelkästään, mutta sainpahan nimeni myös lopputeksteihin. :) Ollos hyvät. Klikatkaa tästä niin pääsette katselemaan. Niin ja älkää antako eräiden asiavirheiden häiritä katselunautintoa. Tosiaan vaikka roolini pieni oli niin se suurin kunnia toki menee kameran edessä esiintyneille ihmisille, taustaryhmää tietenkään väheksymättä. Niin se aika mediapajassa meni lähinnä kuvaamisen ja editoinnin merkeissä. Kameratyöskentely olikin jo aiemmin käynyt tutuksi, mutta elämäni ensimmäistä kertaa tein ammattimielessä editointihommia. Äkkiä kuitenkin pääsin sinuiksi ohjelmiston kanssa.

Kerrottavaa on vielä muutenkin. Minähän liityin Facebookiin 2008 loppuvuodesta ja mukavaahan se oli löytää taas ystäviä ja sukulaisia joita ei ole nähnyt aikoihin kasvotusten, mutta niitä ikävempiä juttuja sitten. Eräs vanhoista kiusaajistani otti yhteyttä ja halusi minut lisätä kaverikseen. Hän on juuri niitä ihmisiä jotka minut ajoi syvään masennustilaan ja itsetuhon partaalle silloin 2000-luvun alussa. Juuri olen teille puhunut siitä kuinka varovainen nykyään olen ja myös siitä suojamuurista jota olen ympärilleni rakentanut. Päätin kuitenkin antaa hänelle mahdollisuuden, mutta jos jatkaa samalla linjalla kuin ennenkin niin poistan hänet kyllä sitten kaverilistalta. Niinhän siinä kävi, että ei tuo ihminen ollut muuttunut ja parantanut tapojaan kymmenen vuoden aikana, silloinhan näin häntä viimeksi. Jos vaan aiemmin kiusaaminen oli fyysistä niin nyt se oli muuttunut henkiseksi nettikiusaamiseksi. Tällä kertaa hänen hampaisiin jouduin muun muassa uskostani ja raittiudestani. Sain sitten hänestä tarpeekseen ja koin hänet uhaksi itselle joten oli vaan parempi sitten hänet poistaa listaltani. Teitä on monia mihin kiusaajat päätyy. Esim, jotkut kiusaajistani ovat tosiaan parantaneet tapansa ja pyytäneet tekojaan anteeksi, yksi kiusaajistani tuli sittemmin uskoon, mutta sitten on noita joilla elämä on luisunut pahasti alamäkeen ja ovat ihmisinä vaan pahentuneet entisestään. Haluaisinkin antaa ihan omasta kokemuksesta vinkin, että jos saatte Facebookissa viestiä vanhoilta kiusaajilta niin kannattaa vaikka tarkistaa heidän taustat, jos vaikkapa googlesta löytyisi tietoa, että on saanut vankilatuomion vaikkapa huumausainerikoksista niin ei välttämättä kannattaa ottaa kaveriksi jos ei sitten ole vaikkapa vankilassa parantanut tapojaan ja tullut uskoon. Tuokin tie on mahdollinen, mutta muuten jos on hämärä menneisyys ihmisillä niin ohittakaa tuollaiset kaveripyynnöt Facebookissa. 

Käväisinpä myös Neumannin 50-vuotisjuhlilla Helsingissä ja keikkapaikka olikin Tavastia. Tämä siis syksyllä 2009. Ainoana haittapuolena oli vain se, että törmäsin taas siihen ihmiseen kenen kanssa kaveerasin silloin 2008 eli vainoojaani. Tosin en häntä nähnyt kuin vilaukselta ja enkä tietenkään häntä jututtanut. Muita Dingo-faneja tapasin kyllä ja ihan asiallisia sellaisia. Uusiin ihmisiin taas tutustuttiin ja he kertoivatkin, että tuota kyseistä ihmistä kannattaa vältellä, sillä hän on meitäkin samalla tavalla kohdellut eli enpä ole ollut hänen ainoa uhrinsa. Meitä tosiaankin on moneen junaan. Sitten kun tästä klikkaatte niin pääsette keikkatunnelmiin. Siinä pätkää konsertista ja Jonna Geagea tulkitsemassa "Nimeni on Dingo"-kappaletta. Pientä haasteetta on taas siinä jos onnistutte bongaamaan takaraivoni pätkästä, Where´s Waldo-tyylillä-mennään. Sanotaan nyt vielä samalta reissulta, että tuli myös bongattua kymmenen vuoden jälkeen erästä lapsuudenystävääni joka nykyään Helsingissä vaikuttaa. Kiitos Facebookin niin tämä reunion sitten toteutui.

Kerrotaan vielä suru-uutinen eli asia joka surettaa itseäni vieläkin. Joulun alla eräs läheisistä ystävistäni menehtyi äkillisesti ja voin kertoa kyllä kuka hän oli. Hän oli sen koulun keittäjä johon tutustuin silloin siviilipalvelusaikoinani. Aiemmin kerroin, että hän tuntui eräänlaiselta sielunkumppanilta joten suuren menetyksen koin. Erään kappaleen olen aina omistanut hänen muistolleen ja tämä kappale on "Varpunen jouluaamuna" ja tässä Vesa-Matti Loirin versio. Vaikka jouluun vielä onkin aikaa niin eihän sillä väliä ole milloin näitä lauluja kuuntelee ja tässä tapaukessa se meneekin hyvään tarkoitukseen kun omistan tämän läheiselle ihmiselle joka ei enää keskuudessamme ole. 

Luulen, että näiden asioiden myötä on saatu kerrottua vuosi 2009 niin ja 2000-lukukin tulee pikkuhiljaa päätökseen näissä kertomuksissa. Aikamoinen seikkailuhan tämäkin vuosikymmen oli. Vielä 2010-luvun tapahtumia hiukan niin kohtahan olemmekin saanet tämän blogin päätepisteeseensä. Siirrytään hiljalleen maailmantapahtumien ja biisivalinnan jälkeen uudelle vuosikymmenelle. 

Ihmisen parhaimpia ystäviä

Lapsuudensankari se hänkin.

Spede Pasasen haudalla syksyllä 2009. 

Mediapajassa tehtyjä "taideteoksia".

Köyhän miehen Nipa Neumann.

Costello Hautamäen kanssa. 

Vuosi elämästäni - 2008

Vuosi 2008. Tiedän kyllä, että olen puhunut liikaa Dingosta ja voi olla, että jotkut ovat jo saattaneet näihin juttuihin kyllästyä, mutta silti tämä kirjoitus on lähes kokonaan taas aiheelle pyhitettävä. Periaatteessa tämä kirjoitus ei niinkään koske itse bändiä vaan erästä ikävempää tapahtumaa siihen liittyen. Nämä tapahtumat myös suuresti muuttivat minua ihmisenä joten tässä blogissa en niinkään voi tätä asiaa sivuuttaa. Jostain se on aloitettava joten aloitetaan vaikkapa tästä. 

Mennään vielä 2007 loppuvuoteen. Silloin Dingo oli tulossa ihan tähän kotikulmille esiintymään. Tuolloin myös kirjoittelin Dingo-fanisivuston keskustelupalstalla. Sitten kysyin, että olisikohan tuonne keikalle muita faneja tulossa, että mielellään tekisin muidenkin Dingo-fanien kanssa tuttavuutta ja jakaisin ajatuksia. Eräs jäsenistä sitten vastaili, että hän olisi tulossa ja hänkin mielellään tapaisi uusia ihmisiä. Aloin sitten hänen kanssa tekemään tuttavuutta. Ensin tuolla sivustolla juteltiiin yksityisviestien välityksellä ja sitten sähköpostiosoitteetkin vaihdettiin. Sitten tuli se keikkapäivä joulukuun alussa 2007. Tapasin sitten tämän ihmisen ihan kasvotusten ja alkuun sainkin hänestä ihmisenä oikein hyvän kuvan. Itseäni toki hieman ujostutti ja se on aina näin kun tapaa uusia ihmisiä, että pieni ujous iskee ja ei tiedä mistä keskustelisi. Siitä huolimatta olin ensimmäisen tapaamiseen tyytyväinen ja vaihdettiin sitten puhelinnumerotkin illan päätteeksi. Tästä kului parisen viikkoa ja juteltiin paljon sähköpostien välityksellä ja sovittiin jo seuraava tapaaminen. Dingolla oli keikka Seinäjoella vuodenvaihteessa 2007-2008 joten sinne sovittiin tosiaan seuraava tapaaminen. Hän ei kuitenkaan ihan yksin mennyt tuonne keikalle vaan hänellä oli serkkunsa mukanaan. Hän taas ei jostain syystä minua hyväksynyt vaikka kuinka yritin olla osa porukkaa ja tehdä hänenkin kanssa tuttavutta, olemmehan me kolme kuitenkin suuria Dingo-faneja. Siksi tuo keikka ja tapaaminen meni suoraan sanottuna penkin alle. 

Tässä vaiheessa sitten hiljalleen alkoi tämän ihmisen todellinen luonne nousemaan pinnalle. Aamulla kun olin jo kotona niin sain häneltä tekstiviestin jossa hän jo uhkaili minua ensimmäistä kertaa ja sanoi pistävänsä välit poikki jos en käy useammin keikoilla ja juttele enemmän. Kyllähän mä selitin mistä se johtui, että en ollut juttutuulella ja sanoin, että kyllähän me jatkossakin keikoilla nähdään aivan varmasti. Kyllähän hän siitä leppyi ja vielä tuolloin ajattelinkin, että hänellä oli vaan huono päivä ja siksi ärhenteli noin. Hänen vuoksi minulla myös keikkakiertäminen riistäytyi käsistä ja aloin ihan ympäri Suomen reissaamaan Dingon ja myös tämän ihmisen perässä kun aiemmin kiertelin keikkoja vain tässä Pohjanmaalla. Milloin olin esimerkiksi Kuopiossa ja milloin vaikkapa Lahdessa keikalla. Välillä tulin tämän ihmisen kanssa loistavasti juttuun kun taas välillä keikkojen jälkeen lähetteli minulle uhkailevia sähköposteja ja tekstiviestejä. Joskus taas jouduin ikävien juorujen kohteeksi joita hän levitteli. Tosin aina sanoin muille, että ne on vaan juoruja eivätkä pidä paikkaansa. Juorut vaan paheni silloin kun hän oli keikalla serkkunsa kanssa, he olivat sellainen parivaljakko, että porukassa he oikein kunnolla minulle ilkeilivät. 

Alkuvuosi 2008 oli juuri tuollaista vuoristorataa, mutta loppukesästä tosiaan alkoi asiat menemään pahempaan suuntaan. Hyvä esimerkki on se kun oltiin Riihimäellä keikalla ja pääsin keikkapaikalle hänen kyydissään. Itse keikkapaikka siis oli tanssilava kaukana keskustasta. Keikan jälkeen hän meni autoonsa, mutta ei ottanut enää minua kyytiin. Lukitsi ovet ja vaikka kuinka yritin käsillä näyttää, että avaa ovi, mutta ei piitannut vaan lähti nopeasti pois, sinne jäin keskelle korpea. Tilasin kuitenkin taksin ja siten pääsin keskustaan ja myöhemmin samana iltana yöjunalla kotiin. Sitten vaikka vielä syksystä. No silloin hän ei enää juurikaan hyvällä tuulella ollut vaikka keikoilla nähtiin ja paljon juteltiin niin seuraavana päivänä hän jo uhkaili laittaa välit poikki ilman mitään pätevää syytä, kerran hän jo katkaisi välit, mutta jo viikon päästä kirjoitteli mulle mukavia ihan niinkuin mitään riitaa ei olisi koskaan ollutkaan. Noihin aikoihin hän myös alkoi houkuttelemaan minua eri valheilla keikoille. Joskus sanoi, että Dingossa soittaa tänään Jonttu eli ex-kitaristi 80-luvulta. Mä sitten uskoin ja menin keikalle, mutta eipä kuitenkaan kyseistä herraa kitarassa näkynytkään. Nämä asiat ovat aina pettymyksiä minulle koska tuolloin suurimpia haaveita oli nähdä Neumannin lisäksi edes joku vanhoista Dingoista keikan merkeissä. 

Tässä vaiheessa lienee syytä kertoa minkä takia pistin häneen lopullisesti välit poikki. Tuolloin elettiin joulukuuta 2008 ja vuoden viimeisiä päiviä. Hän sitten laittoi minulle viestiä Facebookissa kun olin juuri noihin aikoihin sinnekin liittynyt ja luonut tilin, hän kirjoitteli minulle, että se Dingon alkuperäinen kokoonpano on tekemässä paluuta ja ensimmäinen keikka on Porissa ihan alkuvuodesta ja sinne on suuri joukko faneja menossa minun lisäksi, että lähde katsomaan jos haluat sen aidon ja alkuperäisen Dingon nähdä. Itse kyllä tuota epäröin kun aiemminkin olin ansaan mennyt, mutta silti houkutteli tuo asia joten lähdin Poriin, mutta matkalla päätin, että jos tämäkin on valetta niin sitten pistän kyllä tuohon ihmiseen välit poikki. Pääsin sitten Poriin ja itse keikkapaikalle niin kävi kuten pelkäsinkin. Turhaan matkustin 300 kilometriä ja eihän siellä mitään Dingoa ollut eikä muitakaan faneja keihin olin tutustunut vuoden aikana vaan nämä kaksi ja molemmat siihen päälle vielä oikein kunnolla ilkeilivät minulle illan aikana. Tämä oli sitten se viimeinen niitti. Kotiin päästyäni laitoin välittömästi välit poikki tähän ihmiseen, poistin hänet Facebookista kavereista ja laitoin eston, että hän ei pääse enää minulle kirjoittelemaan. Tekstiviestejä vielä kirjoitteli, mutta niihin en enää vastannut. Niissä hän sitten syytti minua kaikesta. Minä olisin se syypää siihen, että hänellä on paha olla. Näin se ei kuitenkin mennyt. Silloin vielä kun hänen kanssa kaveerasin niin sanoin, että jos on paha olo niin puhu vaan mulle niin mä autan ja tuen sua kuten ystävien pitääkin. Eipä hän kuitenkaan asioistaan minulle koskaan syvemmin puhunut. 

Menee jo hieman vuoden 2009 puolelle, mutta silloin aloin kärsimään erinäisistä pelkotiloista kyseistä ihmistä kohtaan. Välillä näin hänestä painajaisia ja ihan hereillä ollessanikin saatoin nähdä harhanäkyjä, iski ne pelkotilat jos satuin hänen näköisen ihmisen näkemään kaupungilla. Onneksi näistä pahimmista traumoista päästiin pikkuhiljaa yli, mutta vieläkään en aivan täydellisesti. Edelleen teen toki mielellään ihmisten kanssa tuttavuutta, mutta samalla olen hyvin varovainen ja yritän aina hieman kyseistä ihmistä pitää tarkemmin silmällä, mitkä ovat hänen vahvuudet ja mitkä taas ne heikoimmat kohdat ja muutenkin olen jonkinlaista suojamuuria yrittänyt ympärilleni luoda tämän tapauksen jälkeen. Ne ihmiset joihin uskallan täysin luottaa niin he ovat paikkansa elämässäni ansainneet. 

Tässä vaiheessa haluan sanoa, että ymmärrän kyllä jos blogini on herättänyt mielipiteitä niin hyvässä kuin pahassakin. On varmasti ihmisiä jotka haluaisivat lyödä minua nyrkillä keskelle naamaa kun näette kasvotusten kun taas jotkut ovat sanoneet, että on hienoa, että uskallan puhua näin avoimesti elämästäni niin tutuille kuin tuntemattomillekin. Enhän minä kuitenkaan paha ihminen ole enkä pahaa kenellekään halua, mutta syystä tai toisesta olen tuollaiseenkin seuraan ajaututnut, ihmisten pariin mistä tämäkin kirjoitus pääasiassa kertoo. Haluaisinkin sanoa, että minulle voi rohkeasti kirjoitella jos on vaikkapa vastaavia kokemuksia narsistisista ihmisistä, ihmisistä jotka tästä persoonallisuushäiriöstä kärsivät. Tuskin olen tässä maassa ainoa joka heidän uhriksi on joutunut. Ajatuksia voi laittaa kommenttilaatikkoon tai vaikkapa sähköpostilla (jyri.saari@suomi24.fi). Mielellään jakaisin aiheesta ajatuksia muidenkin ihmisten kanssa.

Jos kuitenkin lyhyesti vielä kertoisin mitä muuta tapahtui itselle vuonna 2008. Vuosi muuten oikeastaan meni erinäisiä pätkätöitä tehdessä. Ensimmäiset puoli vuotta työskentelin erään näkövammaisen miehen henkilökohtaisena avustajana. Hänen kanssa myös ystävstyin ja edelleenkin pidämme yhteyksiä. Loppuvuodesta tein taas parikin työkeikkaa. Ensin pari kuukautta eräässä lastentarhassa ja sitten ihan loppuvuodesta joulun alla vielä työskentelin lasten iltapäiväkerhossa. Ajattelin myös täydentää opintojani ja hakea lähihoitajakoulutukseen. Minut sitten valittiin kouluun ja opinnot alkoivat 2009 tammikuussa. Näistä ja muista asioista lisää sitten vuoden 2009 kirjoituksissa. 

Pmmp:n tyttöjen kanssa Seinäjoella joulukuussa 2008. 

Minä ja Michael Monroe myöskin Seinäjoella 2008. 

Vuosi elämästäni - 2006

Vuosi 2006. Tämä vuosi tarjosi paljon iloa elämääni, mutta erään tapahtuman johdosta myös hieman synkemmän ajanjakson, erityisesti loppuvuosi oli synkempää aikaa itselle. Kerrotaanpa siis mitä kyseisenä vuonna tapahtui. 

Nyt onkin valinnanvaikeus kertoako ensin hyvät vai huonot asiat, mutta aloitetaan hyvistä. Siellä Kaustisellahan vietin ensimmäisen puoliskon ja jo alkuvuodesta ystävystyin erään opiskelijakaverin kanssa, hän tosin opiskeli eri linjalla kuin minä, mutta samassa asuntolassa asuttiin ja oltiin ihan naapureita. Yksi ilta sitten menin iltapalaa syömään ja hän myös sattui siellä keittiössä istuskelemaan, no istuttiin siinä sitten tovin aikaa ja mukavia juteltiin ja siitä meidän ystävyys alkoi sitten kunnolla ja hän ei jäänyt minulle lyhytaikaiseksi tuttavuudeksi vaan kyllä me tiivisti yhdessä kuljettiin se aika minkä Kaustisella vietin ja meidän ystävyys on näihin päiviin asti hyvin lämpimänä säilynyt. Onneksi nykyään on Skypet ja Facebookit ja perinteiset kännykät ja tätä kautta meidänkin yhteydet ovat hyvinä pysyneet. Kyseinen henkilö onkin niitä eräänlaisia sielunkumppaneita itselle, sen huomaa kyllä meidän kahdenkeskisissä keskusteluissa, niistä en kuitenkaan rupea enempää puhumaan vaikka blogini syvällinen katsaus itseeni onkin, saahan meillä kaikilla kuitenkin salaisuutemme olla. 

Opiskelutkin menivät mukavissa merkeissä ja muutamia työharjoittelujakin kuului taas tähän toiseen puoliskoon. Aina tulee puhuttua, että olen lasten kanssa työskennellyt, mutta en aina. Muutaman harjoittelun kyllä suoritin ala-asteella, mutta muidenkin ikäluokkien kanssa tein töitä, nuorten ja vanhusten kanssa myös, milloin olin vaikkapa ylä-asteella, milloin kymppiluokalla ja milloin taas harjoittelussa vaikkapa vanhainkodilla ja myös kehitysvammaisten kanssa. Monta kohderyhmää käytiin kyllä läpi, ai niin ja myös hieman maahanmuuttajien kanssa ehdin tuolloin tekemään töitä. Tuossahan sitä kokemusta jo kertyikin. Harjoitteluista ja koulustakin selvittiin kunnialla ja kesällä sitten saatiin kouraan koulunkäyntiavustajan paperit. 

Sitten taas synkempää asiaa. Kaustisella jouduin taas kiusatuksi ja syrjityksi ja pahin kiusaaja oli minun ryhmäkaveri ja mikä ikävintä niin hän oli jo eläkeikää lähestyvä naispuolinen ihminen. Yleensähän ne minun kiusaajat ovat olleet siitä omasta ikäluokasta, mutta nyt sitten jouduin vanhemman ihmisen kynsiin. Hänestä voin kyllä kertoa lisääkin. 

Kyllähän sitä kiusaamista ilmeni jo kun Kaustiselle muutin silloin 2005 syksyllä, mutta se oli vielä pienehköä silloin, että se pahin rääkkääminen tapahtui 2006 vuoden puolella. Hyvä esimerkki on se kun kerran yksi miespuolinen kaveri kävi kyläilemässä Kaustisella ja tämä ihminen näki hänet kun samassa asuntolassa olin hänenkin kanssa, no seuraavana päivänä hän levitti luokassa juorua, että olisin homo kun minulla kävi joku mies kylässä. Sitä kiusaamista ja nimittelyä ilmeni tosiaan koulussa kuin vapaa-ajallakin. Kerrankin kun normaalisti olin syömässä ja katsomassa televisiota niin hän yhtäkkiä tuli siihen pöytään istumaan ja alkoi minua nimittelemään ilman mitään syytä. 

Keväällä yhden kiusaamisepisodin jälkeen niin menin mun huoneeseen ja vakavissani harkitsin, että lopetan tämän koulun tähän, että en jaksa enää tuollaista. Tässä vaiheessa olin jo tähän uuteen ystävääni tutustunut, mutta hänelläkin oli tuolloin hiljaisempi kausi ja syystä tai toisesta emme paljon jutelleet näihin aikoihin ja ajattelinkin jo, että saiko hänkin jo minusta tarpeekseen. Mä sitten aloin jo pakkaamaan tavaroita ja olin valmis jo menemään opettajan puheille, että ensi viikolla en tule enää kouluun vaan lopetan opiskelut tähän paikkaan. Juuri sitten kun pakkasin tavaroita niin mun oveen koputettiin. Menin avaamaan ja siellä oli tämä minun ystävä ja sanoi, että "Voisitko Jyri tulla vaikka tuonne keittiöön kahvikupilliselle niin voitaisiin jutella pitkästä aikaa ja anteeksi, että en viime aikoina ole jutellut paljon sinun kanssa, mutta nyt haluaisin taas jututtaa". Tein sitten siltä istumalta päätöksen, että vaikka onkin ollut rankkaa viime aikoina niin enköhän käy tämän koulun loppuun asti, nautin kuitenkin työstäni ja enkä nyt olisi hyvää ystävääkään halunnut menettää pelkästään sen takia, että yksi ihminen on minulle ilkeä. 

Kyseisestä ihmisestä vielä, että hän ei ollut pelkästään minulle ilkeä vaan yhtälailla muillekin. Kyllähän hän muitakin oppilaita pilkkasi ja nimitteli, hyvin harvasta ihmisestä hyvää puhui ja hän nimitteli jopa ihmisiä keitä hän avusti. "Voi että kun mua ärsytti se vammainen kersa jota jouduin avustamaan". Tämmöisiä sanoja kuuli hänen suustaan aina kun työharjoittelujaksojen jälkeen kouluun palattiin. Vuoden vielä kruunasi sitten se, että hän koko luokan ja opettajankin kuullen minua nimitteli viimeisinä päivinä ennen koulun päättymistä. Opettajalle koitin sanoa, että älä usko tuota ihmistä ja hänen sanoja, hän on koko vuoden ollut vaan ilkeä minulle ja monille muillekin opiskelijoille, mutta opettajani ei muhun vakavasti suhtautunut ja päästi  kyseisen ihmisen kuin koiran veräjästä. Se meno luokassa oli muutenkin tuollaista, välillä kun yritti opettajille puhua niin eivät ne koskaan suhtautuneet asiaan vakavasti. 

Tosissani toivon, että tämä ihminen ei alalla työskentelisi vaan olisi löytänyt työpaikan joltain muulta alalta, koska huolestuttaa vaan, että jos hän alkaisi nimittelemään lapsia ja seuraukset olisivat hyvin ikävät. Sanon suoraan, että tuollaiset ihmiset ovat yksi syy siihen miksi sanotaan, että Suomessa on korkeat itsemurhatilastot, jos tämä ihminen nimittelee toisia joilla on jo itsestään heikko itsetunto niin lopputulos voi pahimmillaan olla vaikkapa sitten itsemurha. Sosiaalialalla pitäisi vaan kannustaa ihmisiä eikä haukkua heitä maanrakoon. Toisaalta tämä ihminen on jäänyt tai sitten jäämässä lähivuosina eläkkeelle. Tuosta en tiedä kun en ole häntä enää nähnyt ja toivottavasti en häneen myöskään enää törmää vastaisuudessa. Asumme kuitenkin eri paikkakunnilla. Noihin aikoihin kun avustajana vielä työskentelin niin kyllähän minullakin oli persoonallinen tapa opettaa ja avustaa ihmisiä, mutta en sentään koskaan heitä nimitellyt vaan pikemminkin kannustin heitä ja pyrin myös olemaan hyvänä esimerkkinä ja esikuvana heille. 

Kyseisen ihmisen takia loppuvuosi 2006 oli itselle synkempää aikaa ja ikävästi hän mieleenikin vaikutti. Pietarsaareen palattuani en sitten töitä saanut kun kaupungissa oli ehditty avustajien paikat jo täyttää. Lähettelin sitten toki muillekin paikkakunnille hakemuksia, mutta tässä vaiheessa tuloksetta ja jäin työttömäksi. Lievään masennukseenkin sairastuin ja jälleen kerran sanon, että se johtuu tuosta ihmisestä ja hänen teoistaan, mutta tuo työttömyyskin oli osasyy siihen. Ilmeni ainakin unettomuutta ja sitten ne kerrat jolloin sain unenpäästä kiinni niin tottakai tämä ihminen sitten esintyy minun painajaisissa eli raskasta aikaa oli syksy 2006, pientä piristystä toi kyllä ystävien tuki ja erityisesti hänen johon Kaustisella tutustuin. Tosin pahemminkin minua vastaisuudessa koeteltiin ja nyt sanon loppuun taas perinteisesti, että niistä tulevista koettelemuksista myöhemmin ja päätetään tämä kirjoitus tähän. 

Vuosi elämästäni - 1998

Vuosi 1998. Voisin aluksi sanoa, että omalta kohdalta tämä oli kuin jatkumoa vuodelle 1997 koska niin paljon samankaltaisia asioita tämäkin vuosi piti sisällään. 

Edelleen kiusattiin seiskaluokalla suuremmaksi osaksi, tosin mitä pidemälle kevät eteni niin kiusaaminen vähän rauhoittui ja kun siirryn kahdeksannelle luokalle syksyllä niin kyllä vielä kiusaaminen jonkun verran jatkui, mutta ei niin pahasti mitä seiskalla. Ikävä kyllä, mutta sen sijaan tämä kiusaaja vaan vaihtoi uhriaan, minä en ollut enää se pahin silmätikku. 

Taas tuli uutta seurustelusuhdettakin vuoden 1998 keväällä. Limudiskossa taas yhtä tyttöä tapasin, hitaat tanssittiin ja sitten se kuuluisa kysymys, että aletaanko seurustelemaan ja vastaus oli, että aletaan vaan. No jos viime vuonna tein yhdet treffit tytön kanssa niin tällä kertaa kävin peräti kahdella treffeillä. Molemmat lähinnä koostuivat siitä, että käytiin McDonaldsissa syömässä ja kaupungilla kuljettiin. Sittenpä sen huomasi, että eipä tuokaan tyttö ollut sitä ominta tyyppiä joten suhde loppui niinkin lyhyeen sitten. Korostan toki edelleen myös sitä, että harvoinpa sitä yläasteiässä suhteet pitkään kestääkään. 

Merkittävä tapaus on myös, että pääsin ripille 1998 kesällä. Rippileiri olisi muuten mennyt mukavissa merkeissä, mutta minun tuurin tuntien niin tottakai ne kaupungin pahimmat kiusaajat oli samalla leirillä minun kanssa joten heidän kynsiin jouduin ja eikä siinä kaikki. Nämä kiusaajat vielä syksylläkin levittelivät minusta kaikkea perätöntä pitkin kaupunkia ja sen johdosta jouduin huonoon valoon koulukavereiden keskuudessa. Pietarsaari näytti taas ikävän puolensa tämän tapauksen myötä. Muuten toki hyvät muistot jäi leiristä. Itse rippijuhlatkin sujuivat hyvin. Paljon sukulaisia taas vieraili meillä ja sain sitten yhteensä 1000 markkaa rippilahjaksi sukulaisilta. Tuohon aikaan se olikin iso rahasumma, joten kertaheitolla rikastuttiin. :) 

Kesällä taas muutamalla leirintäalueella oltiin ja Lapissa taas muutama viikko loppukesästä. Juhannus vietettiin taas Turun saaristossa ja perheeni lisäksi myös serkku oli mukana tällä reissulla. Voisinkin puhua, että vuosi 1998 olikin se vuosi jolloin aloin oikein kunnolla hänen kanssa kaveeraamaan kun aiempina vuosina tapaamiset olivat hyvin satunnaisia. Kerran tai pari kertaa vuodessa nähtiin ja yleensä aina Lapissa. Tänä vuonna kuitenkin aloin enemmän hänen kanssaan kulkemaan. Aina kun oli lomaa koulusta niin hänen perheensä luona Vetelissä sen ajan vietin ja päinvastoin, joskus lomilla serkku tuli viikoksi meille Pietarsaareen. 

Niin ja perheemme kasvoi myös viisihenkiseksi kun saatiin kissanpentu. Ullavan mummolassa kissa penikoi ja sukulaiset sieltä soittivat että muutama pentu voidaan antaa pois. Veli sitten haki meille sieltä kissanpennun. Undulaattien kuolemastahan oli tuolloin jo tullut kuluneeksi 5 vuotta ja näin saatin meille taas lemmikki. Meidän piti hankkia kissa jo 1997, mutta pahaksi onneksi tämä kissanpentu ehti kuolla muutamaa päivää ennen kuin se oli tarkoitus meille hakea. Tämä kissa sitten sai nimen Nasse ja periaatteessa on minun kissa vaikka olenkin jo vanhempien luota pois muuttanut, mutta silti. Nasse täyttääkin tänä vuonna jo 16 vuotta, mutta still going strong ja on pirteä kissa ikäisekseen. 

Tässä tarinaa vuodesta 1998. Kävin taannoin vähän omia arkistoja läpi, mutta jostain syystä minusta ei löytynyt kuvia vuodelta 1998, tiedä mihin nämä kuvat ovat hukkuneet. Ei löytynyt rippikuvia eikä mitään muutakaan materiaalia itsestäni. Näitä kuvia on kyllä jossain, mutta johonkin ovat vaan hävinneet. Nassesta kuitenkin laitan muutaman kuvan joten nauttikaahan vaikkapa niistä. :)

Nasse noin 2 kuukauden ikäisenä.

Vuosi elämästäni - 1997

Nyt vuoteen 1997. Melkein aina käytän fraasia "paljon ehti tapahtua hyvässä ja pahassa" niin pakko kai se on sanoa tämänkin vuoden osalta, kyllä sitä taas yhdelle ihmiselle sattuikin. Aloitetaanpa ihan alkuvuodesta 1997 koska silloin jo jotain mullistavaa ja omiin historiankirjoihin jäävää sattui omassa elämässä.

Tuolloin tuli käytyä läpi ensimmäinen edes hieman vakavempi ihmissuhde, mutta kuten arvata saattaa niin vielä tuossa iässä eli 13-vuotiaana nämä suhteet eivät yleensä kauan kestä ja niin kävi tässäkin tapauksessa. Taisin yhdet treffit tehdä ja siihen se sitten jäikin. Kevään mittaan suhde pikkuhiljaa hiipui ja sitten loppui kokonaan. Kyseinen tyttö tosiaan oli limudiskotuttavuuksia tuolloin.  

Hiihtoloman aikoihin mentiin sitten taas koko suvun voimin Lappiin juhlimaan mökkinaapurimme 80-vuotissyntymäpäiviä. Tämä oli taas yksi hieno reissu pohjoiseen. 

Myöhemmin keväällä taas tuli suru-uutisia Ruotsin puolelta. Ruotsissa asunut setäni menehtyi sairaskohtaukseen kesken työpäivän 57-vuotiaana. Toukokuussa sitten olimme Ruotsissa hautajaisissa ja vietettiin toisen niin ikään Ruotsissa asuvan sedän luona pari päivää ja jälleen kerran melkein koko suku Ruotsissa olimme. Vaikka tunnelmat toki hautajaisissa haikeat olivat niin hyvänä puolena voisi mainita, että näki paljon sukulaisia Ruotsin puolelta ja juuri niitä joita on nähnyt elämässään hyvin harvoin. 

Ensimmäinen puolisko vuodesta vietettiin vielä ala-asteella ja olinpa muuten 6.luokalla meidän koulun toiseksi vanhin oppilas, siitä riitti vähäksi aikaa ylpeydenaihetta. :) Syksyllä sitten oli aika siirtyä yläasteelle, mutta enpä puhu siitä ihan vielä vaan nopeasti siitä miten kesä meni. Kesä meni mukavissa merkeissä. Kuten aiemmin kerroin niin vanhemmat ryhtyivät karavaanareiksi -96 niin 1997 juhannus vietettiin sitten Särkisalossa Turun saaristossa ja nimenomaan siellä sijaitsevalla leirintäalueella. Heinäkuussa sitten Kuusamon kautta Inariin ja mökille, siellä muutama päivä, sieltä kotiin. Viikko pari taas kotosalla ja sitten taas mentiin Lappiin ja siellä oltiinkin sitten melkein koko loppuloma. 

Sitten tosiaan siirryttiin yläasteelle. Toki tässä vaiheessa hieman jännitti mitä tuleman pitää. Jospa kerron ensiksi niitä ikävempiä asioita. Jouduin taas koulukiustatuksi. Kohtasin taas nämä ala-asteen kiusaajat, mutta heidän kanssaan aloin kaveeraamaan sillä he olivat jo muuttuneet ihmisinä ja pyytelivät aiempia tekojaan anteeksi. Sen sijaan toisesta koulusta siirtyi yläasteelle yksi pelätty koulukiusaaja ja kuten arvata saattaa niin hänen kynsiin jouduin. Se kiusaaminen oli tällä kertaa entistä pahempaa, se ala-asteen kiusaaminen oli pientä näihin kokemuksiin verrattuna. Yksi mieliinjäänyt tapaus on se kun hän kerran melkein tönäisi minut portaita alas, jos siinä olisi käynyt huonosti niin voi olla, että en välttämättä nyt istuisi tässä ja tätä blogia kirjoittelisi. Kyllä niitä kausia oli kun meinasin näiden tapausten takia lintsata koulusta ensimmäistä kertaa elämässäni. Opettajatkaan ei paljoa puuttuneet tilanteeseen vaikka monta kertaa heille asiasta kerroin. Pahimmillaan yritin itse muuttaa imagoani ja alkaa esittämään kovista vaan siksi, että pääsisin enemmän tämän kiusaajan suosioon, periaatteessa koko yläasteen ensimmäinen vuosi meni näissä merkeissä, mutta tajusin sittemmin, että ei kannata esittää muuta kuin mitä itse pohjimmiltaan on, mutta kun olet seiskaluokalla niin sitä aina väkisinkin on sitä esittämisenhalua ja se menee tietysti myös murrosiän piikkiin. Toki myös hyviäkin puolia oli yläasteelle siirtymisessä kun taas tapasi uusia ihmisiä ja kyllähän oma motivaatio oli korkealla, nuo kiusaamistapaukset eivät näitä asioita lannistaneet. 

Ehkäpä taas olen kertonut oleelliset asiat vuodesta 1997. Valokuvia taas lopuksi ja seuraavaan kertaan taas. 

Talvella 1997.

Sedän hautajaisissa Ruotsissa. 

Arkun maahanlasku. 

7.luokan koulukuva syksyltä 1997. 

Vuosi elämästäni - 1993

Vuosi 1993. Tämä vuosi tarjosi minulle paljon iloa, mutta paljon myös surua. Näistä asioista seuraavassa. 

Ehkä ensiksi niitä iloisempia tapahtumia. Yksi tapahtuma mikä nousee ensimmäisenä mieleen on se, että tuona vuonna tein ensimmäisen reissuni Helsinkiin, sittemmin noita Helsingin reissuja onkin kiitettävästi mittariin kertynyt. Matkustettiin perheen kanssa sinne sukulaismiehen 50-vuotisjuhlille, mukavaa oli ja onnistunut reissu. Kodissamme tehtiin vuonna 1993 suurremontti ja saatiin oma saunakin kotiin. Ei enää tarvinnut käydä esim naapureilla saunomassa. Lapissakin taas poikettiin juhannuksena ja vielä parin viikon ajan loppukesästä. 

Perheemme koki taas pari menetystä. Molemmat undulaateistamme Koikkalainen ja Kulkuri menehtyivät lyhyen ajan sisällä. Koikkalainen eli 15-vuotiaaksi joten pitkään ja kunnioitettavaan ikään pääsi. Koikkalainen kuoli yksinkertaisesti sanottuna vanhuuteen. Kulkuri sitten kuoli vain kuukauden päästä Koikkalaisen jälkeen. Kulkuri taas oli vähän yli vuoden sairastellut ja tähän sairauteen sitten kuoli. Tämä tarkoitti sitä, että meidän perheessä ei enää lemmikkejä ollut ja äitikin sanoi, että ei ota enää uusia lintuja siksi, koska on hyvin raskasta hoitaa niitä.

Toinen suru-uutinen itselleni oli naapurin mummon kuolema tämän vuoden syksyllä. Hänestä en olekaan blogissa puhunut, mutta hän myös oli minulle eräänlainen "varamummo". Lapsena esimerkiksi jos olin yksikseni kun vanhemmat olivat töissä niin tämä mummo hoiti aina minua ja aina siellä kyläillessä sai aina syödäkseen karkkia ja suklaata joten hyvin viihdyin aina naapurissa näiden syiden vuoksi. :) Lapsena kysyinkin äidiltäni kun en vielä ollut tarkkaan tiedostanut ketkä ovat minun oikeita mummoja, että onko hän minun mummo? Eipä kuitenkaan ollut, mutta eräänlaiseksi varamummoksi hänet kuitenkin ristin. 

Niin ja syksyllä aloitin sitten 3. luokan koulussa. Pari uutta oppilastakin aloitti luokallani. Toinen heistä oli jo aiemmassa koulussa kiusannut toisia, joten voitte arvata varmaan kuka hänen hampaisiin joutui. Kyllä vaan, mutta en ole hänellekään kaunaa kantanut sillä hänkin rauhoittui vanhempana ja pyytelikin yhdessä vaiheessa minulta tekojaan anteeksi. 

Niitä valokuvia vielä lopuksi, mutta valitettavasti näitä kuvia minulla ei ole paljoa tarjota vuodelta 1993. Vain pari synttärikuvaa. Minusta ei ilmeisesti sitten otettu kovin paljon kuvia vuonna 1993. Koulukuva kyllä, mutta se epäonnistui niin pahasti, että en halua sitä täällä näyttää. Nautitaan kuitenkin näistä kuvista mitkä nyt tänne laitan. 

10 vuotta tuli sitten täyteen 14.11.1993.